Maantiellä peesaillaan. Ilmanvastus tuo ajoon taktisia hienouksia, jotka tekevät maantiepyöräilystä mukavaa tv-ohjelmaa, ja kuulemma myös kivaa kokea, kun ajetaan joukkueella.
Maastopyöräilyssä ei peesailla, joten siinä ei juuri ole taktiikkaa, etenkään kärkiryhmän takaisessa hulttiojoukossa, jossa itse ajelen. Pidän maastopyöräilystä silti, tai siksi.
Tässä selostus niistä taktisista päätöksistä, joita tein tai olin tekemättä Kuusankoski MTB:ssä helatorstaina.
Lähdössä asetuin kakkosriviin, koska se on minun paikkani. Päätin pysyä evokkien peesissä starttiluupin tiepätkän loppuun vaikka syke sanoisi mitä.
Kun puikattiin kärrypolulle, ohitin Akilleksen 18-junnun röyhkeästi sisäkurvista, koska hän jätti oven auki ja oli minua hitaampi. Hyvä päätös.
Starttiluupin polkupätkällä pari keltapaitaa hidasti minua ja IU:n Tossavaista, mutta ei ollut tilaa ohittaa. Luupin lopussa alkoi asvaltti ja sanoin Tossavaiselle, että mennään. Sitten mentiin. Kärkikuusikko oli mennyt jo aiemmin, ja siihen vauhtiin ryhtyminen olisi ollut taktisesti tyhmää, joten tuskin menetimme mitään.
Tossavaista oli hyvä peesailla tasaisella, mutta poluilla hän oli hitaampi etenkin alamäessä. Syke ei ollut tapissa, minkä takia puikkasin ensimmäisen täyden kierroksen alkupuolella hänen edelleen, otin pikku kaulan ja jatkoin hiekkatiepätkällä kaahausta. Menetin peesiavun loppukierroksen hiekkateille mutta sain ajaa polut omaa vauhtia. En tiedä saavutinko mitään.
Ensimmäisen kierroksen ylämäessä Utkin tuli takaa kuin bussi Hämeentiellä. En tehnyt taktista päätöstä vaan annoin hänen mennä.
Sen jälkeen ainoa huvitus ensiluokkaisen polun lisäksi oli Jari Heinikaisen selkä, joka näkyi polkupätkien jälkeen 20 m päässä ja tiepätkien jälkeen 50 m päässä. Periaatteessa ajoin hänen kanssaan kilpaa, koska olemme ukkosarjassa molemmat, mutta käytännössä olin hämmentynyt, koska yleensä hän on pieksänyt minua minuuttikaupalla. Siksi en uskaltanut väkisin repiä imuun, vaikka ehkä olisi ollut varaakin. Ajoin omaa ajoa, ja se oli viisas päätös.
Heinikainen oli ajanut yhden (!) jalan altaan alun höntyilyssä ja taisi pitkästyä kituessaan selvää kisaa maaliin. Toisen kierroksen loppupuolella hän himmasi sen verran, että sai minusta juttukaverin. Tässä vaiheessa olisi ollut taktista vain kruisia Heinikaisen imussa, mutta arvelin, että hän kyllästyisi sellaiseen ja pudottaisi minut jossain hiekkatieylämäessä, etenkin kun en oikein jaksanut edes jutella. Parasta siis ajaa sopuisasti yhdessä.
Nythän on niin, että jos ei aja voitosta, syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen ja saa UCI:ltä 200 Sveitsin frangia sakkoa. Tämän takia jouduin puntaroimaan asiaa, ja arvelin että paras sauma voittoon olisi Heinikaisen rengasrikko tai kömpelöinti. Siksi laitoin muutamalla alamäkivoittoisella polkupätkällä kevyesti kaasua. Parin hypyn ja yhden juurakon vauhtimäessä sainkin parikymmentä metriä eroa, mutta mitäpä minä narujalka sillä.
Jossain vaiheessa Heinikainen kysyi "Onko pitkästi taakke?", ja kun vastasin että "Ei oo näkyny", jäljellä olikin enää polusta nauttimista. Aika kului rattoisasti, syke laski ja sitten hävisin loppukirin asvaltilla ylämäkeen. Henkistä kanttia noin sata prosenttia lisää, niin ehkä voin ryhtyä edes suunnittelemaan voittamista.
Että sellaista on taktinen peli marttakisoissa.
Kuusankoski MTB oli muuten loisteliaasti järjestetty tapahtuma. Alueen parhaat mahdolliset polut rytmikkäästi aseteltuina, toimiva kisakeskus, sauna, uima-allas, asiallinen ruoka ja hyvä meininki. Puhumattakaan siitä että sain palkinnoksi kanisterillisen pyöräshampoota (laimennus 1/10, riittää siis ikuisesti), jalkapumpun (toinen tänä keväänä mutta edelleen tarpeeseen), Kouvolan lakritsia (todella hyvää) ja ruislimpun (siivuina pakkasessa, koska lakujen jälkeen ei jaksanut enää).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti