Kun kuraränni räntäsateessa hymyilyttää

Bianchi-cupin aika-ajossa satoi räntää. VPCX:n soranjauhantatapahtumassa satoi räntää oikein kunnolla, ja oli satanut jo pitkään. Eltsun Bianchi-cupissa vasta räntää satoikin.

Niinpä räntää satoi myös vappuaattona Liedossa, kun kotimainen XCO-cup alkoi. Voisi sanoa, että tiesin jo, miten kannattaa räntäsateeseen pukeutua. Aamupäivästä rata oli märkä kuraränni valkoisen keskellä, mutta koekierroksella aurinko näyttäytyi muutaman sekunnin pätkissä ja sulatteli loskaa tehokkaasti. Vaan annas olla - kisan käynnistänyt pillin vihellys käynnisti myös terävän raekuuron.

Onnistuin startissa asiallisesti, koska pikkujunnut eivät vipeltäneet keulille, vaan joukkio rakentui lähinnä jääristä. Ensimmäiselle polulle joku teki tulpan, mutta kiersin sen luovasti ja etukäteen, hämähäkkivaistolla. Alkukierroksella taisin intoutua vielä pariin ohitukseen, mutta sitten asemat oli kaivettu lietolaiseen kuraränniin. Kuiton Antin selkä näkyi lähietäisyydellä, milloin ei laihanlaisena kadonnut männynriukujen taakse. Pari kierrosta rimpuilin kyydissä ja parantelin vuoden maksimisyke-ennätyksiä, mutta sitten piti vetäytyä lähemmäs anakynnystä, kun ajovirheitäkin kasautui.

Mutta ahh, se rata! Team Velo Cycling on rakentanut sitä rakkaudella, joka kesti loskapaskakelin. Oli pikkuhyppyreitä, oli iso liuta bermejä, oli muutama tarpeellinen silta kuralääryn yli. Oli jumppalaskuja ja kiduttavia kallionousuja. Ja kiitollisena 130-millinen kiikkustuoli-Bemari löysi pitoa märkien juurten väleistä, nieli laskujen möykkyjä sen mitä uskalsin tarjota ja ennen kaikkea eteni joutuisasti. Minä vanha jäykkäperäkonservatiivi alan löytää kiikkustuolien ilot.

Kuuden kierroksen aikana kierroksen keskisyke laski viitisen pykälää ja kierrosaika piteni minuutilla. Jaloista siis katosi ruuti, mutta taas oli maalissa olo, että miksei tämä jatku. Se ei ole hyvä XCO-kisassa, mutta minkäs teet.

Kuvasta kiitos Danille!

Tuloksena M40-sarjan voitto ja kokonaiskisan kuudes, eli aivan hyvin. Mikä parasta, kisan jälkeen naama meinasi ratketa hymystä. Pari vuotta olen pitänyt kisatauontapaista, mutta nyt taas muistan, miten hienoa maastopyöräily on. Viime vuoden parissa kisassa tuntui väärällä tavalla pahalta, mutta nyt olen tottunut uuteen, nelikymppiseen kroppaani ja saanut sitä vähän treenattuakin.

Kuvasta kiitos Jaakolle!

Että räntäsade ja kuraränni niin saakelisti hymyilytti - se vaati tietysti myös, että sai tehdä kisamatkan mitä parhaimpien pyöräkaverien kanssa.