Mikä on kun ei XCO kelpaa?

Sanonpa vaan, että oman seurani Korson Kaiun järjestämä XCO-etappikisa Vierumäellä on formaatiltaan, poluiltaan ja hengeltään aivan helvetin hauska tapahtuma. Teknisillä pikkukikoilla maustettuja kaahauspolkuja on tarjolla aivan riittävästi, mutta kun tarjoilu on pilkottu kolmeen osaan, ne polut jaksaa oikeasti ajaa TÄYSII!

Joten miksi vitussa maastopyöräilevät massat eivät löydä paikalle? Luultavasti ongelma löytyy sanoista lisenssi ja tiedotus.

No aivan sama, minä menin paikalle, ja oli siellä muitakin, etenkin nelikymppisissä.

#waterproofsport

Menin koska ajattelin että Himos Epicin lyhyet eekoot olisivat muistuttaneet, miten kroppaa rääkätään, ja että Vierumäen XCO-etappikisa olisi sen takia helpompi.

No tavallaan joo, jäi lopputulemaksi kisan jälkeen.

Homma alkoi prologilla - yksi lyhyt kierros aika-ajona. Raakaa. Koska olen ylirasituskynnyksellä hoippuva kehäraakki, otin käyttöön rajut keinot, nimittäin lämmittelyn. Onhan se typerän tuntuista raahata traineri ja lämmittelypyörä vantaalaisen koulun pihaan, ja ajaa Trainerroadin puolituntinen pikkusateessa kuusen alla. Mutta lähtö sattui ihan pikkuisen vähemmän, ehkä.

Toisaalta kohellus säilyi ennallaan. Iskin polkimen ensimmäisen polun ensimmäiseen kiveen, mikä kippasi ajoneuvoyhdistelmän katolleen. Sen jälkeen en oikein viitsinyt kiihdytellä into piukkana joka paikkaan.

Muutama tunti huilia ja ensimmäisen oikean etapin eli lyhyen XCO:n kimppuun. Startissa jalat löivät aivan tyhjää, joten nelikymppiset Panu Vainio ja Marko Saukko sekä viisikymppinen Ari Kansikas rynnivät edelle. Heinikainen ja Paavola olivat jo menneet... Panu ryömi varsin pian varjojen maille, mikä lie miekkosella vaivana, mutta Markon ja Arin kanssa seurasi ihan peräti kilvanajoa. Tekniset pätkät etenkin alamäkeen taisin vetää paremmin, mutta pikkuylämäissä en päässyt mihinkään. Tuntui ettei pyörässä ollut niin kevyttä vaihdetta, että tikkujalat jaksaisivat vispata.

#waterproofsport

Sykedatan mukaan onnistuin rääkkäämään itseäni melkein yhtä julmasti kuin kauden alussa Liedossa, lopussa jopa julmemmin: sain hurmoksen päälle ja vetäisin viimeisellä puolella kierroksella kavereista irti ja eroakin melkein puoli minuuttia. Kovaa ajaminen tuntui pitkästä aikaa mahdolliselta, eli ylirasituskynnyksen yli on päästy rämpimään takaisin.

#waterproofsport

Mutta niin hyviä palautusjuomia ei olekaan, että seuraavana päivänä jaksaisi yhtä lailla. Yritin heräillä aikaisin, olin kommuuttipyöräilemässä jo yhdeksältä ja ajoin tutustumiskierroksen huolellisesti, eivätkä jalat huonot olleet. Pää oli huonompi.

Toinen etappi eli pitkä XCO alkoi Heinikaisen ja Paavolan leppoisalla vedolla, missä viihdyin melko pitkään. Marko ja Ari jäivät helpon tuntuisesti. Mutta sitten ei enää huvittanut ajaa rajoitinta vasten, ja aloin löysäillä. Marko tuli kantaan ja välillä ohi, ja peruslaiskana luonteena ajattelin vain yli 40 sekunnin etappietumatkaani.

Viimeisellä kierroksella iskin tutussa teknisessä alamäessä samalla tavalla Markosta irti kuin edellisellä etapilla, mutta tällä kertaa matkaa maaliin oli enemmän, eikä henkinen kantti kestänyt enää kaahausta, ja ohihan sieltä tultiin. Jälkikäteen ajateltuna rullailin Markon perässä leppoisasti, vahtien muutaman sekunnin eroa. Mutta kisan aikana saattaa olla, että kiduin kovasti.

Tuloksena kuitenkin realistinen kolmossija M40-sarjassa. Joka muuten oli tiukin sarja tällä kertaa.

Kisan jälkeen lähdimme telttailemaan koko perheellä. Oli muuten aika löysät jalat kantaa 25 kg perherinkkaa Porkkalanniemen kallioilla.