torstai 22. lokakuuta 2015

Puolivaloilla

Tiistaina meni simmuun roska ja sarveiskalvoon tuli pipi. Lääkäri-Ahmed pyydysti roskan puoliltaöin huomattavalla ammattitaidolla, muttei kertonut, että simmuparkaan sattuu vielä senkin jälkeen. Yö meni kituessa, mutta Mozart auttaa yön yli kun ei voi nukkua, sen muistan solisluuepisodin ajoilta.

Yön pitkinä tunteina päätin lopettaa köyhäilyn ja hankkia ajolasit. Silmävammojen riski on pieni mutta seuraukset vittumaisia. Toivottavasti lompakkokin lopettaa köyhäilyn.

Tänään olo oli vähemmän usvainen, mutta ulkona ei uskalla lappu silmällä lenkkeillä, joten menin Kisikselle tapaamaan hattiwatteja. Typistin 2 x 20:n suosiolla 2 x 15:ksi, mutta se jo kertoi faktaa siitä mitä olen horissut koko syksyn: olen sysipaskassa kunnossa. Kevättalveen verrattuna kynnykseltä on kadonnut noin 35 hattiwattia. Se on monta. Ei ihme että SM-kisoissa letkat katosivat horisonttiin.

Syytä ei tarvitse arpoa. Kun ei harjoittele eikä kilpaile, tehot katoavat.

Jännä nähdä, mihin päädyn neuvotteluissa itseni kanssa. Tälläkin kunnolla pystyn nauttimaan polkupyöräilystä, pystyn osallistumaan tapahtumiin ja leikkimään yhteislenkeillä. Miksi vitussa alkaisin taas satuttaa itseäni parempaan kuntoon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti