Laatuaikaa lipeän seurassa

Tulipahan taas irrotettua yksi On-Onen halpa satulatolppa Pomppiksesta.

Sain sen Pomppiksen tosi halvalla, koska jumittuneen satulatolpan irrotus on vittumaisin puuha polkupyörän rakentelun lukuisista vittumaisista puuhista. Se on sekoitus metallurgiaa, kemiaa, tekniikkaa, voimankäyttöä - sekä meditaatiota sen vittumaisen tosiseikan äärellä, että ennaltaehkäisyllä kaikki olisi ollut vältettävissä.

Onneksi olen rakentelussa niin retrohenkinen, että kohtaan yleensä vain alumiinin ja teräksen epäpyhiä satulatolppaliittoja. Niihin on konstinsa. En halua edes kuvitella, miten kuitupyörien tolppajumit vituttavat.

Aluksi kokeillaan vääntää tolppaa satulasta. Sitten vaihdetaan halvempi satula ja väännetään lujempaa. Jos tolppa on jumissa, se ei tällä irtoa, koska se on jumissa. Jumi tarkoittaa, että alumiinioksidi on hitsannut tolpan ja rungon yhdeksi kappaleeksi, yleensä yli kymmenen sentin matkalta. Sellaiset hitsaussaumat eivät tuosta vaan aukea.

Tunkeutuvat öljyt eivät hitsautuneeseen alumiinioksidiin pure, mutta kun ei ollut kiire niin niitäkin kokeilin. Hyvältä ne haisee, ei vaikutusta.

On-Onen tolppa oli siitä kiva, että kun hilut purki, jäljelle jäi tötsä josta tolpan sai ruuvipenkkiin kiinni ja saattoi vääntää rungolla. Runko kestää aika paljon taipumista ilman pysyviä muodonmuutoksia. Kerran väännettiin yhtä runkoa kaksissa miehin, ja kun kuului kaamea räks, kesti pitkään aprikoida, ratkesiko runko vai irtosiko tolppa.

Tällä kertaa oli siirryttävä destruktiivisiin menetelmiin. Iskin tolppaan napakoita iskuja isolla vasaralla. Runko tietysti kädessä eikä mitään vasten, ettei runko ota kipeää. Sen jälkeen ruuvipenkissä väännettynä tolppa ihan inan verran taisi liikahtaa ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Sitten kuului räks ja tolppa meni rikki. Paskaa laatua.

Siispä liuotushommiin. Älkää kokeilko tätä kotona. Pitäkää lapset poissa alueelta. Käyttäkää suojavarusteita. Älkää jättäkö valvomatta.

Ideana on NaOH eli lipeä. NaOHin ja veden liuos ei liuota terästä, mutta liuottaa alumiinia. Sillä saa alumiinitolpan katoamaan teräspyörän sisältä. Näppärää, paitsi että NaOH liuottaa myös kaikkea orgaanista, esimerkiksi ihmistä. NaOHilla avataan viemäreitä, joten sitä saa kiteinä rautakaupasta.

Ennen kuin pääsin asiaan, otin putkenkatkaisijalla tolpanjämät pois törröttämästä, ja kun Pomppiksen rungossa on vähän ylimääräistä satulaputkea, lyhensin sitäkin reilulla sentillä.

Sitten tämänkertainen innovaatio. Satulaputken suu on kätevin sulkea kumihanskasta leikatulla sormella. Varmistin tulpan minigripillä ja jesarilla.

Runko ylösalaisin ison (teräksisen, ei sinkkisen, se katoaa...) lavuaarin päälle. Sitten (ehyet!) kumihanskat käteen, lasit silmille, lasipurkkiin pari desiä vettä, perään 2-4 kukkuraista ruokalusikallista NaOH-kiteitä, sekoitetaan. Muodostuu lämpöä ja jotain jota ei tee mieli hengittää.

Isolla injektioruiskulla tuuppasin liuosta juomapuollotelineen reiästä sen verran että tolpan jämät peittyivät. Kerrankin geometrian taidosta oli hyötyä, vaikka kyllä näppituntumallakin tekisi. Kihinä alkaa heti ja reaktio kiivastuu sitä mukaa kun lämpö nousee, ja se muuten nousee.

Vaikka lisäisi liuosta vähitellen, yleensä kärsivällisyys pettää ja jossain 10 minuutin kohdalla liuos kuohuu yli jostain, mutta ei se haittaa.

Muutaman tunnin jälkeen NaOH on tehnyt mitä jaksaa ja jäljellä on mustaa, liukasta liejua, joka ei näytä terveelliseltä. Sitä varten Viikissä on vedenpuhdistamo. Huuhdellaan runko. Toistetaan käsittely tarpeen mukaan. Minä taisin toistaa neljästi, ja viidettä kertaa ei tarvinnut, koska jämät lähtivät meisselillä vääntäen. Liuos oli päässyt sopivasti teräksen ja alumiinin väliin.

Viikkokausi meni puuhastellessa. Laatuaikaa rakkaan harrastuksen parissa. Välillä runko kävi kuumanakin, mutta tällä kertaa ei vaurioita maalipintaan, sormiin tai silmiin.

27.2. on taas kansainvälinen satulatolpanrasvauspäivä. Maltatteko odottaa siihen asti vai menettekö nyt heti, kun tiedätte tämän kaiken?