Tulikin vähän pidempi tauko

Viimeisin kisa oli sunnuntaina 7.1. Kisaa edeltävänä iltana tuli kurkkuun ennakkoaavistus flunssasta, ja kisan jälkeisenä iltana flunssa alkoi tehdä kunnolla tuloaan.

Oikein hyvä ajoitus.

Viime viikko meni kuumeessa ja toipilaana, pää täyttyi räästä. Viikonloppuna pikkukuumeilu palasi iltojeni iloksi, ja jouduin tyhjentämään räkäpäätä sumutteilla.

Eilen keskiviikkona yritin lääkäriin, mutta koska en osannut oikeita vuorosanoja, minulle vittuiltiin puhelimessa. Täksi aamuksi opettelin vuorosanat paremmin.

Tuloksena ultraäänellä varmistettu poskiontelontulehdus ja mykoplasmaepäily. Mykoplasmaepäily johtuu siitä, että työpaikalla on ollut mykoplasmaa, ja muutenkin se mellastaa PK-seudulla tavallista vilkkaampana. Vasta-ainevarmistusta oli turha tehdä tässä tilanteessa, koska sitä on vaikea tulkita eikä se juuri vaikuta hoitoon.

Sain sen verran tymäkät antibiootit, että ne (toivottavasti) tehoavat sekä poskiontelontulehdukseen että mykoplasmaan. Kokemukseni mukaan tymäkät antibiootit vetävät ainakin oman kroppani sellaiseen poikkeustilaan, ettei tarvitse ajatella treenihommia aikoihin. Mykoplasmasta ei ole kokemusta, mutta lääkäri-isäni kehotti ottamaan hyvin kevyesti, kunnes terveydentila on normaali, ja sen jälkeen varautumaan usean viikon tai kuukauden alikuntoon.

Taidan ottaa kehotuksen vakavasti. Viime kaudella yksi tuttu pyöräilijä meni pahasti lakoon sydänlihastulehduksesta...

No mitäpä tässä. Terveen miehen on mukava sairastaa harmittomia tauteja.

Pyöräilyunioni tiedottaa cyclocrossista!

Pyöräilyunioni alkaa julkaista omaa tiedotuslehteä. Kyseinen brändityökalu piilotetaan kolme tai neljä kertaa vuodessa Pyöräily & Triathlon -lehden väliin. Ensimmäisen numeron pitäisi ilmaantua jo helmikuussa, ja lehteen on tulossa myös lajiesittely cyclocrossista, koska taottava on kun rauta on kuumaa. (En suosittele takomaan kuumaa titaania tai kuumaa alumiinia, puhumattakaan kuumasta hiilikuidusta.)

Lajiesittelyn kylkeen tulee kysymyspalsta, ja verrattomien HEL CX -sankaritöideni ansiosta pääsin vastaajaksi. Koska kyseessä oli syventävän journalismin kuningaslaji, sähköpostihaastattelu, rohkenen tässä referoida sen työn tuloksia, jotka toimittaja minulle ulkoisti.

Miksi juuri cyclocross on sinun juttusi?

Se on tasa-arvoisen toveruuden ja hauskanpidon kuorruttama yhdistelmä kaikkea mitä pyöräilyssä tarvitaan: kestävyyttä, terävyyttä, ajokättä, varmatoimista kalustoa ja pikkuisen taktiikkaa. Kisat ja niiden vaatimat treenit ovat lyhyitä, joten niille on aikaa ja kisoja voi kiertää paljon. Yksi hyvä syy on lajityypillinen vuodenaika - pimeä, märkä syksy helpompi kestää, kun näyttää sille keskisormea ajamalla kisaa joka viikonloppu hymy korvissa.

Miten ajauduit lajin pariin?

Epätyypillistä mutta hauskaa reittiä. BC Hellsinki on fillarilähettien katu-uskottava yhteenliittymä, jonka liepeille harhauduin samalla, kun he alkoivat järjestää pahamaineista VPCX-cupia, jossa cyclocross-pyörillä ajettiin pöhköissä paikoissa. Kaljanjuonnin, kavereiden, kaahauksen ja kamalan sään yhtälö oli vastustamaton. Tavallisen seurapaitapuuhastelun kautta en olisi ikinä ruvennut ajamaan kilpaa, mutta nyttemmin seurapaitapuuhastelukin tuntuu tarpeelliselta.

 Mitä muita kisoja kierrät kuin cyclocross-kisoja?

Kaikki käy kunhan se on enimmäkseen polkua. Maastopyörämaratoneja ajoin paljon pari kautta sitten ja cupin kokonaispisteissä olin joskus pelkällä ahkeruudella neljäs. Nyttemmin valikoin kisakalenterista ja tapahtumista hauskimmat mihin ehdin, mutta alamäkeen ja hissienskaan ei riitä varat, osaaminen eikä uskallus, kun kisanaamalla tulee ajettua roisisti. XCO on radoiltaan kehittynyt hauskaan suuntaan, sitä suosittelen! Jos olisi junnu, mankuisin bemaksin kisahommiin ja dirttipyörän hauskanpitoon, mutta kun en ole.

Mikä pyöräilyssä on sinulle hienoin juttu?

Järjestyksessä: Luonto, flow-tila, sosiaalisuus, kropan & mielen rajojen etsintä, kropan & mielen kehittäminen, hyödyllisyys liikkumismuotona sekä mukava käsityö kunnossapidon ja rakentelun parissa.

Kenelle sinä suosittelisit cyclocrossia?

Kisojen kannalta sille, joka kaipaa tasaveroisuutta ja hyvää, rentoa henkeä. Kisaformaatti eli tunti täysiä on sama kaikille, samoin rata. Kun vielä kisakeskukset ovat tiiviitä ja tapahtumat järjestelyiltään ajajilta-ajajille -tyyppisiä, niin sosiaalisuus on ehkä keskimääräistä helpompaa.

Lenkkeilyn ja kaluston kannalta suosittelen cyclocrossia sille, joka haluaa vapauden ajaa missä tahansa. Krossarilla ei ole ajoalustan vanki, ja ympäristö muuttuu leikkikentäksi ilman siirtymiä.

Paljonko treenaat?

Vähemmän kuin itsekään uskon. Kilometrejä tulee vuodessa alle 10 000, niistä enimmät sisällä. Rapistuva kuntopohja on tehty muinoin, nykyään väännän trainerilla mahdollisimman laadukkaita tunnin treenejä, mikä tuotti mukavan tasonnoston viime keväälle ja vähän syksyllekin.

Voitin HEL CX -cupin!

Ihan oikeesti! Voitin!

Mitenkäs se nyt sitten menikään. Syksyllä Helsinkiin saatiin virallinen cyclocross-cup, kun harrastajat ja seurat löivät hynttyyt yhteen Tuomas Paunosen ja Raparperin orkesteroimina. Kymmenen kisaa, luvat ja systeemit kunnossa, paljon väkeä ajamassa. Kymmenestä kisasta ehdin ajaa kahdeksan, koska järjestin kisoista kaksi (tai ehkä noin 2,3), mutta tuloksiin laskettiin kahdeksan parasta. Ja se riitti!

Finaali sunnuntaina oli sarjan avauksen uusinta Tapanilassa, Hiidenkiven puistossa, kun Hietsuun tai Hertsikaan ei saatu lupia. Alun perin minulla ei ollut kisaan tavoitteita, koska olen ajellut lähinnä laiskanlyhyttä peekoota, mutta lauantai-iltana juuri ennen nukahtamista vaimo tsekkasi oman flunssansa takia kokonaispisteet ja sanoi että minä voin vielä voittaa. Oli pakko nousta tarkistamaan, ja kyllä - jos olisin vähintään neljäs eikä Visuri ilmaantuisi mestoille, niin homma olisi paketissa.

Seurasi jännityksen pieni kouraisu, mutta kisaan valmistautumista tilanne ei muuttanut. Herätys ennen seiskaa, reppu täyteen roinaa ja kahdeksaksi pyörällä Tapanilaan rataa rakentamaan. Siinä sitten yhdessä Mustosen Matin kanssa muisteltiin pimeässä miten se rata menikään ja ruvettiin pikkuporukalla iskemään keppiä routaan. Kymmeneltä oli rata valmis ja yhdeltätoista palelin täppäilemässä harrasteen ja junnujen kierroksia.

Kahdeltatoista oli naisten lähtö, joten nautiskelin lastenhoitonakista Tapanilan Erän kahvilassa räkäisen taaperon seurassa. Sitten näpyttelin Turusen autossa jälki-ilmot sisään ja omaa lämmittelyaikaa jäi peräti parikymmentä minuuttia.

Startissa jalat olivat pökkelöt, mitä kompensoin tekemällä typerää sisäkurvi-ilkeyttä kanssakisaajille lipputangonkierrossa. Minkäs sille mahtaa, jos mieli huutaa että pitää olla neljäs. Kun tilanne asettui, Kuitto lähti päälliköimään ja itse jäin Santun, Erkon, endurojumala Markun ja Danin porukkaan. Se porukka livahti karkuun ensimmäisen kierroksen lopussa, kun minulta irtosi takakiekko. Vitun external-cam-pikalinkut, palakaa helvetin tulessa!

Lähdin takaa-ajoon nelossija mielessä käryten. Sain asemia paranneltua, mutta kun yritin ohi Danista, häneltä paloi käämi. Leikkasin muta-alamäkeen oikealta sisäkurvin kautta, koska se oli parempi linja. Dani sulki oven ja minun pyöräni stonga taisi ottaa kontaktia Danin satulaan, mutta pystyssä pysyttiin. Kokemattomampia tai epävarmempia en uskaltaisi tällä tavoin haastaa. Ylämäessä Dani kuittasi ja antoi ns. palautetta, mutta taisi joutua sen verran punaiselle, että pannutti pian letkan kärjestä, sitten puhkaisi renkaansa, vihastui ja lähti kotiin.

Pari seuraavaa kierrosta ajoin Erkon ja Markun porukassa, joka rakoili kun kaatuiltiin vuorotellen - minä eniten, Erkko pahiten. Lumen huurtama jäinen maa piti muuten hyvin, mutta pari off-camber-mutkaa metsäpolulla kiillottui petollisen liukkaaksi. Onneksi keula ja perä lipsuivat alta tasapuolisesti, muuten epäilisin taas jotain ajotekniikka- tai kalusto-ongelmaa.

Neloskierroksella sain repäistyä Markkuun pienen eron. Repäisy näkyy sykekäppyrässä ja kertoo että peekoo ja löysäily on palauttanut dieseliin vähän kierroksia. Keskisykekin oli kisassa 173 eikä se iänikuinen 171, ja EPOC-käppyrä nousi jyrkemmin ja korkeammalle kuin aikoihin.

Loppukisan ajoin kakkosena ja muka varmistelin kokonaistilannetta pitämällä eron Markkuun. Paitsi että en minä osaa edes varmistella, vaan pannuttelin loppuun asti. Oli hyvä päästä maaliin.

Sitten muut lähtivät pakkasesta kotiin tai saunaan, mutta minä lähdin purkamaan rataa. Apua sain yhdeltä kisaajalta - ja kahdelta seitsemänvuotiaalta tytöltä, jotka olivat syöneet KahVelon chilipipareita ja siksi keräsivät merkkausnauhaa innolla, hymyllä ja energialla. Turusen Tuomas pakkaili kisakeskusta. Pimeän koittaessa laitoin lampun pyörään ja poljin kotiin aivan helvetin tyhjillä jaloilla.

Mutta voitin cupin! En ollut paras kuin kerran, mutta olin ahkera, tasainen, terve ja elämäni kovimmassa kunnossa. Kalustokin kesti, mitä nyt alkukaudesta vaihteet ronklasivat, räntäkisoissa jarrut loppuivat, Klaukkalassa puhkesi rengas ja finaalissa irtosi kiekko...

On joutunut treenaamaan, jännittämään, kärsimään, kaatuilemaan ja sitten pesemään eeppisiä mutamääriä pyöristä, vaatteista ja korvien takaa. On joutunut kaitsemaan taaperoa loskapellolla, kun on vaimon vuoro ajaa, ja tekemään lapsen takia melkoisia kompromisseja valmistautumisessa, että pääsee ylipäänsä ajamaan. On joutunut myös heräämään sianpieremän aikaan, takomaan tolppia routaan ja palelemaan kierroslaskennassa.

Mutta on ollut myös toveruutta, onnistumisia ja mielekästä puuhaa oman lajin kanssa.

Emilia muuten tuli naisissa toiseksi.

Erityiskiitos HEL CX:n primus motor Tuomas Paunoselle tästä harvinaisesta elämänvaiheesta.

Laivaston käyttöaste

Stravassa hauskinta ja julminta on pystyä seuraamaan eri pyörien kilsoja.

SAB (teräsmaantie) - 1857 km

• Yllättävä kärkipaikka kertoo treenitavasta.
• Lähinnä sisäkilsoja ullakolta, tämä oli eniten trainerissa kiinni.
• Vain pari lenkkiä Suomessa, Mallorcalla enemmän.
• Oikeus olemassaoloon muttei päivitykseen, koska sisäpyörä eikä kisahommia.

Pickenflick (titaanikrossari) - 1764 km

• Soranjauhantaa keväältä ja kesältä, syksyllä vähemmän kilsoja, enemmän kisoja.
• Toiseksi eniten trainerissa kiinni eli paljon sisäkilsoja ullakolta.
• Oikeus olemassaoloon, voisi jopa päivittää hydrauliset kahvat.

Yeti (kakkosmaasturi, 100 mm takajäykkä-29er) - 1436 km ja nousee

• Yllättävän korkea sijoitus!
• Viime talven pitkät lenkit, yksi maastopyörävaellus, satakunta sisäkilsaa trainerista.
• Lastenhoitoteknisistä syistä kärrynveto- ja kommuuttikilsoja syksyltä.
• Paljon remppaa mutta kannatti olla myymättä, voisi jopa pitää kunnossa.

Bemari (130 mm täysjousto-29er) - 1419 km

• Melkein pelkästään maastokilsoja kesältä ja paljon kisaa.
• Sesongin aikana ajetuin, hauskin ja paras.
• Oikeus olemassaoloon, päivitettävää en keksi.

Kännifiksi (lokasuojakommuutteri) - 625 km

• Yllättävän vähän kilsoja, koska kommutoin jäisen talven Yetillä ja kesän Rystyllä.
• Oikeus olemassaoloon varmatoimisuuden takia.

Rysty (edustusfiksi) - 270 km

• Pari lyhyttä mutta hauskaa lenkkiä, lisäksi tyylikästä kommutointia.
• Ohut oikeus olemassaoloon saattaisi tukevoitua lisäämällä performancea alurungolla.
• Tai sitten ei.

Cross-Check (huonokuntoinen teräskrossari) - 162 km

• Kommutointia ja ehkä yksi gravel-lenkki.
• Vanha romu menetti gravel-tehtävänsä, koska Pickenflick ylivertainen gravel-kiekoilla.
• Kuvittelin kärrynvetopyöräksi, muttei tarpeeksi varmatoiminen ja lokasuojat puuttuu.
• Ei muuta oikeutta olemassaoloon kuin houkkamaiset retkihaaveet ja tunneside.

Scattopista (vanha teräsratapyörä katuasussa) - 48 km

• Fiilistelysiirtymiä kaupungille, hankittu vasta syksyllä.
• Vähän liian pienikin, joten ei oikeutta olemassaoloon, mutta katsotaan ensi kesä.

Kaikkiaan tilastot kertovat sortumisestani suorituspyöräilyyn. Ajan hyötyajoa naurettavan vähän, koska töissä tarvitsee käydä vain pari kertaa viikossa eikä kotoa viitsi muuten poistua. Neljä tasaisen ajettua pyörää on kiva yllätys. Rysty ja Scattopista ovat liian päällekkäiset.

Pari alimmaista pitäisi myydä, jos hyvä koti löytyy, mutta koska niistä ei saisi rahaa ja tilaa on, toistaiseksi en viitsi.

Tauolla

HEL CX Cupin toiseksi viimeisen osakilpailun jälkeen kuulostelin oloani, tutkistelin sydäntäni, perehdyin treenikirjallisuuteen - ja päätin pitää tauon.

Päätin olla ajattelematta polkupyöränmuotoisia ajatuksia ja päätin olla treenaamatta, niinku oikeesti. Hyötypyöräily sallittua, harrastepyöräily kiellettyä, sykkeen nosto pannassa.

Olen harjoitellut tammikuusta asti päämäärätietoisesti ja kovia tehoja painottaen. Aloitin kisat huhtikuun 12. päivänä räntäsateessa, lopetin ne joulukuun 6. päivänä pakkasessa. Siihen väliin mahtui monta erilaista maastopyöräkisaa, silmittömästi cyclocrossia ja yksi maastopyörävaellus, jonka aiheuttamasta rasitustilasta toipuminen kesti kuukauden.

Yleensä lepokaudet ovat ammattilaisten etuoikeus - me harrastajat harvoin viitsimme treenata tai kisata niin paljon, että tauko olisi tarpeen. Mutta tänä vuonna tein tasonnoston treenin laadussa ja määrässä, ja kropan reaktio oli pääasiassa niin mukava yllätys, että haluan suojella sekä motivaatiota että fysiikkaa, että homma jatkuisi edes jossain muodossa.

Kun reilun viikon tauon jälkeen ajoin töihin, tuntui myötätuulelta. Kun ajoin takaisin, myötätuuli jatkui. Mieleen palasi muistikuvia ehkä kymmenen vuoden takaa, jolloin myötätuuli oli jatkuvaa, ja aina jaksoi luukuttaa, koska koskaan ei oikeasti luukuttanut...

Jatkoin taukoa vielä toisen viikon ja vähän ylikin, ja odottelin josko ensi kaudeksi ilmaantuisi treenisuunnitelmia ja kisatavoitteita. Ei ilmaantunut, mutta alkoi tehdä kovasti mieli istua pyörän päällä. Eli taas mennään, toistaiseksi ainoana tavoitteena asiallisen kunnon ajoittaminen toukokuuta myöhemmäksi ja marraskuuta aiemmaksi, toisin kuin 2017.

Suomi-krossin erityiset kalustovaatimukset

Syyt sanalle "erityiset":

• Harrastelijan pärjättävä yhdellä pyörällä yksillä kumeilla ilman mekaanikkoa.
• Yleensä märkää ja lämpötila nollan molemmin puolin.
• Smuutin puistonurmen sijasta karheikkoa ja sekalaista alustaa.

Pukeutumiskonstit:

• Ajaminen vaatisi ohuet hanskat mutta sää paksut. Niinpä lämmitellessä kunnon tumput. Ajohanskat paidan alle lämpimään. Vedetään käteen lähtöviivalla...
• Ajaminen ja juokseminen vaatisi kisakengät mutta sää goresaapikkaat. Niinpä lämmitellessä rajuin töppönen mitä kaapissa on ja kisakengät jalkaan vasta viivalla.
• Sealskinz- tai vastaavat sukat ehkäisevät amputointeja, jos lämpötila nollassa tai alle.
• Jos suihkut ja pukkarit puutteelliset, kannattaa lämmittelyyn varautua ajokelpoisella kuorella, joka pitää mudan ulkona. Kotimatkaan kannattaa varautua pesukelpoisella kuorella, joka pitää mudan sisällä.

Kalustokonstit:

• Jos haluaa selvitä yhdellä rengastuksella: eteen mutakumi, taakse sekakumi. Kääntyy ja rullaa.
• Sitä yhtä vuotuista jäätyvän mudan kisaa varten vaihdevaijerin kuoren voi vetää täyspitkänä.
• Samassa kisassa takavaihtaja ja etenkin sen rissat jäätyvät jos ovat jäätyäkseen. Ei voi mitään. TF2:n suihkuttelu tehoaa plasebona.
• Levyjarrut. Hydrauliset, koska Suomi-krossi syö paloja niin että mekaanisten kahva painuu pohjaan loppukierroksilla.
• Jos kuitenkin mekaaniset, niin suorat levyt, metallipalat, säätö lähelle äläkä jarruta.
• Narrow-wide 1 x 10/11, koska muta, ketjun pudottelu, liikkuvat osat jne. Edessä 38 tai 40, takana 32 tai 36 asti, jalkojen ja pyörän muun käytön mukaan.
• Kytkimetönkin takavaihtaja toimii narrow-wide-rattaalla krossissa. Ihme homma.
• Tietyllä kelillä tietyssä maastossa tietynlaisella radalla polkimien ja klossien yhteispeli ei vaan suju. Eggbeaterit eivät ole ratkaisu, koska laakerit ja lukitus. Muita polkimia voi jeesata TF2:lla/öljyllä ja poistamalla kengänpohjasta klossien vierestä turhia seinämiä.
• Tubeless/tuubi/sisuri-keskustelu ei mahdu tähän, mutta tubeless.

Mikä kuluu:

• Pöksyt ja satula. Hiekkainen muta hinkkaa.
• Ulkoiset keskiökupit. Kannattaisi avata joka kisan jälkeen, koska saattavat ruostua kerralla kiinni. Näitä voi tosin elvyttää ihmeen pitkälle.
• Takavaihtajan rissat. Nämäkin saattavat ruostua kerralla kiinni. Syövät mutaa ja ruohoa. Näitäkin voi elvyttää.
• Jarrupalat.
• Kengät, koska juoksentelu, klossien takominen, lika ja märkyys.
• Kiekot. Myös leveät hiilikuituiset Epun kasaamat 32-pinnaiset 29er-trailikiekot. Niinpä. Eivät pysy suorina. Krossi rasittaa kiekkoja, koska nakkikumipyörä ei jousta.

Mikä ei kulu:

• Shimanon ketjut 105 ja ylöspäin. Tummuvat rumiksi kuitenkin vaikka pesee.
• Sramin ketjut XX1 ja ylöspäin. Pysyvät nätteinä kun pesee, jopa 1050-tasosta ylöspäin.
• Shimanon spedupolkimet.
• Keinokuituiset ajopaidat, jos vetskarit huuhtelee ennen pesua.

Kisaflätit kyllä vituttaa

Etukäteen fiilistelin että Klaukkalan HEL CX:ään on kiva lopettaa kausi. Ihan siksi että kausi olisi jo kiva lopettaa, kun on paskat kelit eikä fokus kestä enää, kun kausi alkoi maaliskuussa, ja silloin oli vielä paskemmat kelit. Mutta myös siksi, että tasaisesti podiumeja tykittämällä ajattelin hivuttaa HEL CX -cupin kokonaissijoitusta ylemmäs. Katsokaas kun alkupuolella sarjaa jäi kaksi ajamatta, mutta kahdeksan kymmenestä lasketaan...

No paukusta Kuitto kärkeen ja moi moi hänelle, mutta itse uiskentelin nätisti kakkosena kierroksen tai pari. Oli nurtsia, oli leikkikenttäkiemurtelua, oli jäätyvää mutaa ja oli yksi mukavan loiva ylämäki jossa sai nostaa sykettä. Asiallinen Suomi-krossirata.

Lähti sitten keula alta kun harhauduin jäätikölle, ja jäin Härgisen, Salosen ja Aluksen kanssa kisaamaan. Alus on tekninen jumala, joka alun kiemurteluissa sai kiinni ja lopun mäessä jäi. Kilvanajo tuntui hyvältä ja pystyin etenkin mäkeen iskemään ok. Dani ehdotteli yhteispeliä ja pyysi vetämään ylämäen, mutta kun vedin, Dani jäi. Paitsi että mokoma jäi kyttäämään siinä kymmenen metrin hollilla. Sellainen kohottaa kivasti sykettä.

Ja sitten - toiseksi viimeisen kierroksen alussa alkoi takakiekko tapailemaan kiviä. Muutaman sadan metrin jälkeen kuitukehän pehmikkeenä oli enää kumi muttei ilmaa. No ajoihan sillä kun ei miettinyt mitä kehä maksaa, vaan mietti miten ihanan tiukasti kumi istui asentaessa uraan. Mutta ei sillä pystynyt lasettamaan, ja vitutti kuin pientä oravaa, kun Härginen ja Alus kruisivat ohi.

Olisinpa edes tiennyt mihin se puhkesi, mutta ajovirhettä en ainakaan huomannut. Veikkaan vittu tappajasepeliflättiä vittu.

Lähtösuoran varikolla kuorin venttiilin esiin jäätyneen mudan alta ja latasin kumin täyteen uutta ilmaa. Siinä peippaillessa Salonen ja Saarinenkin menivät. Litkutettu tubeless sentään piti enimmät ilmat loppukierroksen ajan, joten pystyin pelastamaan viidennen sijan.

Mutta jos... Vitun mutta ja jos. Ei voi tietää.

Sen tiedän että maalissa pyörällä oli useampikiloinen mutajääpanssari, eivätkä vaihteet juuri toimineet. Ja sen tiedän että ihan hyvin kulki.

Ihmiskokeen tulos: HEL CX Kontula

HEL CX se vaan petraa kuin sika juoksuaan, liekö syynä se että minä sekaannuin vain alkukauden järjestelyihin... Sunnuntaina Kontulan kelkkapuiston osakilpailussa oli loskakuorrutus, mutta väliäkö sillä, kun oli myös chippi-ajanotto, kaksikymmentä neliömetriä katettua telttaa, kahvila ja Kelin merinovillaa myytävänä.

Itselläni taustalla oli siis ihmiskoe eli pikkuisen liikaa treeniä. Ennen kisaa se vaikutti siten, että koekierrosta en viitsinyt ajaa (1). Olisi tullut loskaa perseeseen ja likaa pyörään. Testasin lähinnä että varapyörä eli vanha, raihnas Cross-Check vielä toimi. Toimihan se mutta onneksi sitä ei tarvinnut käyttää. Järkyttävän horjakalla masuunikuonalla sitä onkin tullut ajettua joskus. Mutta kun vaimo oli flunssassa, piti auton pyörätelineen paikka täyttää. Pyörällähän ei kisapaikalle ajeta, kun on keski-ikä ja kaikkee, ei vaikka matkaa olisi vain kaksi kilometriä.

Starttiin oli ilmaantunut peräti Kuiton Antti ikiaikaiselta Viron krossikiertueeltaan, ja lähtikin mokoma kuin hauki kaislikosta. Alun ylämäessä jaloista ei löytynyt tehoa (2), joten Kuitto katosi ja Visurikin meni ohi. Alamäen off-camber-mutamutka kuitenkin yllätti Visurin, joten Kuitto katosi lisää ja ajelin hetken kakkosena.

Sitten minulla alkoi keula lipsua alta, ja lipsuikin niin monta kertaa, että ohi vilisti Härginen, Maunula, Niskakangas ja melkein jopa Salonen, joka oli päätynyt kokeilemaan alkukauden taktiikkaani eli krapulassa ajoa. Jouduin keulapannujen takia tunkkaamaan kerran jopa alun hiekkanousun. Luotto Schwalben X-One Biteen on ollut kova, mutta ei ole enää. Mutahuntuisella nurtsilla se ei vaan pitänyt.

Sitten tein vastentahtoisesti tarvittavat muutokset ajotyyliin, ja pystyin ajamaan tasavauhtisesti kilpaa, mutta höntyilyyn ei riittänyt huvitusta (3). Kun ensimmäistä kertaa yritin Maunulan ohitse mäentöppyrässä, hän kunnioitti perinteitä sulkemalla oven, mutta mikäs siinä. Yritys veti minut kahdeksi sekunniksi punaiselle, mistä toipuminen kesti iän kaiken (4). Jouduin turvautumaan juoneen: Selkkauksien välttämiseksi ohitin Maunulan paikassa, jossa hänelle tarjoutui peesi, ja sitä hän ei voinut vastustaa.

Loppukisa kului kenkää polkimeen takoessa. Mudan, ruohon ja loskan muodostama päivän keitto oli sen verran paksua, että lukuisten jalkautumispätkien jälkeen piti erikseen pohtia, kuinka pystyisi jatkamaan polkemalla matkaa. Pahiten klossiongelmista kärsi Visuri, joka kyllästyi ja putosi kärjestä.

Itse ajelin tasaisesti kolmantena, mutta Kuiton vauhtiin ei ollut asiaa, ja Härginenkin oli navigoinut itsensä varjojen mailta normikuntoon ja jätti ikävän paljon rakoa. Kontulan radalla olisi saanut kerättyä sekunteja spurttaamalla jokaisesta mutkasta ja jokaiseen mäkeen, mutta spurttailu ei huvittanut (5). Tasaväkisemmässä porukassa olisi kyllä saattanut löytyä hiven lisää taakia tavallista vankempien henkisten lukkojen takaa (6).

Keskisyke jäi kaksi pykälää alle kauden krossikisojen tyyppilukeman (7). Veikkaan että ero syntyi lähinnä klosseja potkiessa. Se puuha kun nostaa vain verenpainetta, ei sykettä.

Vaikka olen ylle listannut ihmiskokeen tuloksia, oikeasti ne menevät tilastollisen vaihtelun piikkiin. Eivätkä edes siihen. Tuolta minusta aina tuntuu kun ajan kilpaa.

Ihmiskokeesta en siis oppinut mitään, kisan ajamisesta kylläkin‚ taas: Keulan pidossa on tekninen tai ajotekninen ongelma, joka pitää ratkaista. Ja uusista vihreistä kengistä pitää dremelöidä turhat seinät pois klossin vierestä, että mudalla on vähemmän tukea.

Ihmiskoe Kontulaa varten

To 3h 30min PK+
Pe 30 + 30min PK
La 1h 30min racestart + sweetspot
Su 3h PK
Ma 1h 50min PK + sweetspot
Ti 1h over-under
Ke 30 + 30min PK
To 1h sweetspot + threshold + vo2max
Pe 1h anaerobic + tempo
Pe 30min sprintti + PK
La 1h valmistava
Su HEL CX Kontula

Kuusijärven HEL CX antoi viitteitä että viikonloppuiset kisajalat voivat löytyä ankarallakin treeniviikolla, eikä vain levolla. Nyt kun oli taas kevyt työviikko, kokeilin kiristää ruuvia. Tuli jyystettyä aika tavalla sekä trainerilla, maasturilla että krossipyörällä, ja ulkona oli sen verran kylmä että kroppa ei ainakaan norjistunut. Mutta pakko on treenata kun ehtii, eikä kisojen saa antaa häiritä.

Olen huomannut että kovan treenijakson tai kisan jälkeen lepopäivä on omalle kisakunnolle myrkkyä. Kroppa menee palautumismoodiin ja kieltäytyy rasituksesta, että kunnolla on aikaa nousta. Tämä on oikein hyvä asia! Mutta jos haluaa kisata niin on pakko pitää kone hyrräämässä. Kyllä se jonkin aikaa jaksaa.

Ihmiskokeen valvojana toimi uskollinen Ambit3. Olen oppinut osittain luottamaan sen arpomaan palautumisaikaan, ja kisaan mennessä oli sen suhteen nollat taulussa, eli äärimmilleen en vetänyt. Raskaimpia harjoituksia olivat Ambitin mukaan pitkät peekoot, ja kroppa sanoi samaa.

Jalat tuntuivat varsin ajetuilta alkuviikosta, mutta mellastin vielä tiistaina trainerilla anakynnyksen molemmin puolin. Keskiviikon normityöpäivä eli puolittainen lepopäivä korjasi tilannetta, vaikka aamukommuutilla jalat olivat veltot.

Kisan lähestyessä hyppäsin trainerin päälle, että kuormitus pysyisi kontrolloituna ja tarkoituksenmukaisena. To ja pe treeneissä nostin tehoja, lyhensin vetoja ja alensin kuormitusta. Lauantain harjoitusta Trainerroad markkinoi "priming"-puuhana, mutta minulle se oli lähinnä koneen pitämistä käynnissä.

Loppuviikon treeneistä ihmiskokeen valvoja bongasi keskimäärin kymmenen pykälää normaalia alempia sykkeitä, eli kropassa oli joko väsymystä tai tottumusta tai molempia.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Ruotsissa krossi on samanlaista mutta kovempaa ja enemmän

Vaimolla oli kai huono omatunto siitä, että hän tarvitsi minut autonkuljettajaksi ja lastenhoitajaksi työmatkalleen Ruotsiin. Kun oli isänpäiväkin. Sanoi että ota pyörä mukaan.

Minä siitä ahneesti googlaamaan, ja kas! Ruotsissa ajetaan cyclocrossia peräti kahdessa cupissa. SWE Cup on UCI-pisteellinen neljän kisan rypistys, mutta CX-pokalen on vähän rennompi versio, jossa kisoja riittää. Matkaviikonlopulla olisi ollut kisaa sekä Västeråsissa että Uppsalassa, mutta vain Uppsalaan ehdittiin.

Ruotsin pyöräilyliiton kautta kisoista löytyy hyvät perustiedot, mutta ilmoittautuminen on tehty varsin kansalliseksi. Järjestelmän kautta kisaan voi ilmoittautua vain ruotsalaisella lisenssillä. Onneksi kisan järjestäjä vastasi sähköpostiin nopeasti, toivotti tervetulleeksi ja käski maksamaan joko Swishillä tai PlusGirolla. Ihan kiva, mutta molempiin pitää olla ruotsalainen pankkitili.

No järjestelyä se vain vaatii.

Paikan päällä liikuntapuistossa Uppsalan liepeillä oli muuten HEL CX -meininki, mutta enemmän väkeä ja joiltain osin retrompaa:

• Ilmoittautuminen mutkaton mutta analoginen.
• Pukkari karu ja suihkuissa vesi jääkylmää.
• Laput kiinni hakaneuloilla.
• Chippi haarukkaan mutta tulokset silti myöhässä ja analogiset.
• Koululaiset myymässä kahvia.
• Merkkaus hyvä mutta ihan normaalit tikut ja nauhat eikä mainosseiniä.
• Rata lajinomainen, rytmikäs ja monipuolinen muttei nauruhauska.
• Kuvasato laimeampaa kuin Suomessa.

Suurin ero Suomen krossiskeneen tai HEL CX:ään oli kuskien määrä ja taso. Ennen Eliten eli Herrar Senior A -sarjan starttia rullilla pörräsi aikamiesten lisäksi runsaasti kiilusilmäisiä 18-junnuja, ja jos jollain oli Dugastit, niiden mukana oli toimitettu myös paljon ajetut silopohkeet.

Eliittilähdössä starttasi reilut kolmekymmentä kisaajaa, ja minut kutsuttiin karsinaan taas viimeisenä. Hyvä niin, koska lähtöpillin jälkeen paketin keskivaiheilla oli ryysis. Muuan Birjer Birgersson jäi kasaan, sydämistyi niin että alkoi paiskoa tavaroitaan ja sai 250 kr sakot, tuloslistan kommunikean mukaan syystä "olämpligt uppträdande". Julkinen nöyryytys opettanee Birjerille käytöstapoja!

Itse tarkastelin ryysistä hännempää ja tein alkuohitukset vasta loputtoman pitkässä spiraalissa, kun jotkut eivät uskaltaneet kantata senkään vertaa kuin minä.

Sitten seurasi asiallista kilvanajoa erilaisissa pikkuporukoissa. Vaimo tosin kysyi kakkoskierroksella, onko kaikki kunnossa. Huolen ymmärtää, koska en ollut kärjessä vaan puolivälissä. Vakuutin että kaikki on kunnossa siitä huolimatta.

Periaatteessa olin teknisesti hieman etevämpi kuin ne joiden kanssa päädyin ajamaan kilpaa. Mutta käytännössä vedin ensimmäiseen hiekkalaatikkoon OTB:t ja sitten livautin keulan alta kahdesti, kun kanttasin nurtsilla liikaa. Olen kaatuiluun tyytyväinen - se kertoo että uskalsin ajaa rajalla. Muutaman kerran tuli nimittäin seivattuakin.

Loppukiritappion jälkeen tulokseksi jäi kuudestoista sija reilun kolmenkymmenen joukossa. Kärkeen eli entiseen ruotsinmestariin tuli eroa nelisen minuuttia, eli vähemmän kuin Halmeen Sasuun olisi tullut. Kimmo Kanaseen tuli eroa minuutti, eli sitä olen kuronut kiinni. Vanha kunnon Bruce Wayne oli mestoilla, koska työskentelee nykyään Shimano Nordicin tuotepäällikkönä nimenomaan Uppsalassa.

Keskisyke oli taas se sama 171, joka se on ollut kauden kaikissa krossikisoissa (!), paitsi Tapanilassa, kun mittari luuli parin minuutin ajan että minulla on takykardia. Positiivista oli että sain viimeisellä kierroksella puristettua sykettä ylös melkein alun lukemiin.

Tässä tiivistettyä tunnelmaa Ruotsi-krossin ytimestä. Oranssi paitakin vilahtaa pari kertaa:

...ja tässä koko setti niille joita Ruotsi-krossin radat kiinnostavat, mutta luokkaa alempi lähtö eli Herrar Senior B: