Turpiin vaan ja onnea

Palailin töistä Kalasataman metriksen liepeiltä uutta reittiä. Siellä on tehty monenmoista remppaa, ja katulamppukin oli pimeänä. Päätin oikaista pienen sorakentän yli.

Heti asvaltin päätyttyä etupää putosi puolen metrin monttuun. Minä siitä pää edellä tonttiin. Kypärään runtua, silmälasit poskelle, ilmat pihalle.

Se vasta on veikeä tunne kun tietää että eipä hätää, ilmat on vaan pihalla, ja kuitenkin pystyy vain korisemaan ja ynisemään dramaattisesti. Ohikulkijat pelästyy.

Paitsi yksi nuorehko mieshenkilö ei pelästynyt vaan kysyi että menikö ilmat pihalle, käänsi minut selinmakuulle ja nosti jalat ylös. Heti helpotti. Erittäin ässää toimintaa häneltä. Siinä juteltiin että tuli lapsuus mieleen. Silloin tonttiin tömähtely oli arkipäivää ja hän oppi hoitokonstit.

Kotona väänsin silmälasien titamiinikehykset pihdeillä suoriksi ja tarkastelin naamaa. Siihen näyttäisi tulevan lievän turpaanvedon merkit: aavistus mustaa silmän alle ja punaista poskeen.

Juuei, en syytä kaupunkia vaarallisesta paikasta. Ei fillaria kerta kaikkiaan kannata ajaa jos ei näe minne.

Polut & musiikki

Minä olen musiikkitoimittaja, joten vapaa-aikana musiikki kiinnostaa yhtä paljon kuin putkimiestä putket.

Tai niin väitin joskus, kun ajattelin että sellainen väite tukee ammattiylpeyttä. Luulin väärin. Oikeasti tykkään musiikista kuin hullu puurosta. Silti vasta ihan viime aikoina olen ryhtynyt ajamaan pyörällä musiikkia kuunnellen.

Siihen tarvittiin muutama seikka. Ensinnäkin se, että aloin kaivata ajanvietettä kilsoille. Kavereiden kanssa aika joutuisi, mutta yhteislenkit ovat hankalia freelancerin työajoilla.

Tarvittiin myös äänentoisto. Se ratkesi parhain päin Etymotic HF-5 -kuulottimilla. Ne ovat pienet, hyvä-ääniset, uppoavat hanakasti syvälle korvakäytävään, pysyvät siellä ja blokkaavat pahan maailman äänet kokonaan pois. Ei tuulen suhinaa, pyörän nitinää eikä tööttääviä autoja. Kalliit tietysti, mutta verovähennyskelpoiset.

Sitten tarvittiin älypuhelimeen Radiot.fi ja sieltä Basso, Radio Helsinki ja YLE Radio 1. Tietysti myös Spotify, premiumina koska sekin on verovähennyskelpoinen.

Ja sitten polulle, mieluiten pimeässä.

Kun kypärävalo poraa sysipimeään kuusikorpeen pyöränmentävää reikää ja korvissa kuuluu ihan pelkkä Sibban viulukonsertto Kuusiston Pekan soittamana, tunnelma on musiikille otollinen. Myös RSO:n nykärikonsertteihin ehtii keskittyä poikkeuksellisen hyvin, ne kun tulevat vakiolenkkiaikaan, loppuviikosta klo 19-21.

Hyvää kotimaista laulaja-lauluntekijä-poppia saattaa mennä kolmekin albumillista peekoolenkillä. Hattiwattipyörän päällä tietysti jotain jumputtavampaa.

Musiikki kuljettaa aikaa, aika kuljettaa pyörää, kaikki tapahtuu itsestään ja kauniisti.

No miltä nyt tuntuu?

Pickenflick on siis valmis ja hyvä. Hipostelukiekot. Kevyet, rullaavat kumit, soikioratas ja keventelyvälitykset.

Rutikan montun HEL CX -rata oli myös valmis ja hyvä. Kovaa ja pehmeää hiekkaa, kivet pyöreitä, keventelypyörälle kivoja kantoylämäkiä, rullaava pohja, viivalla tuttuja kavereita joiden kanssa saa kilvanajoa aikaiseksi.

Lähtösuoralla oli mittaa noin kaksisataa metriä. Kiihdytyksen jälkeen lähtösuoran päässä keventelykumin kylkeen tuli puolen sentin vekki. En tiedä mistä. Olisi pitänyt juosta pari kilometriä vaihtamaan sisuri. Jätin kesken.

No miltä nyt tuntuu? Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Miksi et ajanut niillä kumeilla jotka kestävät kävyn yli ajamisen? Miksi olit typerä ja ahne?

Tuntuu paskalta. Olen idiootti.

Alan laittaa ruokaa huomisiin VPCX-kisoihin.

Pickenflick on valmis

Takakiekko paikoillaan ja pari lenkkiä ajettu tällä kokoonpanolla. Haikea olo - nyt se on valmis.

Ulkonäkösyistä stemmin voisi päivittää kokomustaan, ja myös eteen voisi vaihtaa epäkestävän mutta ah niin sippoisen Rocket Ronin, nyt kun VPCX-kisat on lusittu ja rymykiekot odottaa.

Mutta näin tämä on hyvä. Aivan helvetin hyvä. Pyörän asettuminen vaikuttaisi kestävän pari vuotta, siis siihen asti että enimmät osat on joutunut kertaalleen vaihtamaan. Onneksi putkiosat, jarrut ja runkosetti osui kerralla kohdalleen...

Runkosetti: On-One Pickenflick, L

Satula: SDG Ti-Fly

Satulatolppa: FSA SL-K, 31,6

Satulatolpan kiristin: On-One, 34,9

Ohjainlaakeri: FSA Orbit C-40 No. 42

Stemmi: Planet X Superlight Team 3D Forged, 100 mm 6 astetta

Ohjaintanko: Planet X Road Strada Shallow Drop, 44 cm

Kahvat: Sram Rival, 10-speed

Kammet: Sram Force, 170 mm 110 BCD

Eturatas: Absolute Black Oval, 38t 110 BCD

Kasetti: Shimano Ultegra, 11-28

Takavaihtaja: Sram X9 Type 2, short

Ketju: Sram PC-1071

Polkimet: Shimano XT

Jarrut: Avid BB7 Road

Jarrulevyt: Sram Centerline, 160 mm

Etukiekko: MCarbon Nextie 29er 30 mm hooked + Fun Works N-Light EVO + DT Aerolite

Takakiekko: Mcarbon Nextie 29er 30m mm hookless + Fun Works N-Light EVO + DT Revolution

Etukumi: Vittoria Cross XL Pro, 33 mm

Takakumi: Schwalbe Rocket Ron EVO, 33 mm

Mistäs tämä alkoikaan? Oli jotain monstercross-etukumia ja paskalaatuista kiekkoa. Oijoi.

Onko väärin jos treeni ei satu?

Muutaman kerran olen marraskuisen paskasään kunniaksi käynyt tapaamassa hattiwattipyörää. Kolmisenkymmentä hattiwattia on kadoksissa, vaikka olen tähyillyt niitä anakynnykseltä varttitunnin kerrallaan.

Ei ole kivaa se. On tylsää.

Tänään jatkoin etsintöjä anakynnyksen tuolta puolen. Viiden minuutin vetoja kynnyksen tuntumasta alkaen, viiden watin portaita ylös, muutaman minuutin palautuksilla. Viisi minuuttia on hauska aika - sen jaksaa istua vaikka seipään nenässä.

Ja kas - sieltä niitä hattiwatteja alkoi löytyä. Ei kovin monta mutta muutama sentään, ja selvästi saman oloisia kuin viime talvena.

Lopetin ajoissa ja tyytyväisenä, täynnä energiaa. Olen kuullut huhua, että ei tuskan määrällä ole väliä, vaan sillä miten pitkään yhteensä ja miltä alueelta niitä hattiwatteja etsii.

UV-säteilyä odotellessa

Uusista hienoista ajolaseistani en pysty sanomaan mitään neljään kuukauteen. Hienous kun on fotokromaattisuudessa; ne tummenevat ja vaalenevat UV-säteilyn mukaan, ja UV-säteilyä ei näille selkosille lähiaikoina tule haitaksi asti.

Kivalta ne näyttävät tuossa toimistopöydällä:

No jotain sanon sentään, kun olen pari pimeälenkkiä ajanut.

• Laajentavat näkökenttää. Sekä sivuille että ylös ja alas. Maailman terävyydessä ei ole enää rajoja edes dropeilta ajaessa.
• Eivät vääristä. Tai siis tietysti kaareva linssi vahvuuksilla vääristää, mutta nämä niin vähän, että totuin puolessa minuutissa teknisen lamppupolun ajamiseen.
• Eivät pimennä pimeää.
• Helpot säätää. Sangat toimivat minulle sellaisenaan, nenätyynyjen vääntely ei kuumota, eivät paina korvia kypärähihnojen alla (sic!).
• Pysyvät paikoillaan. Normirillejä saa nostella lenkin mittaan, näitä ei.
• Suojaavat viimalta. Näköni tapasi hämärtyä kylmässä tuulessa, ei hämärry enää.
• Eivät toistaiseksi ole huurtuneet, kun pysähtyy tai siirtyy lämpimään.
• Tulivat luvatussa ajassa, vaikka Helsingin Katse varoitteli että Italian pojilla on fotokromaattinen materiaalipula.

Jos nyt jotain negatiivista, niin kirkas linssi paljastaa liki nelikymppisen marraskuuväsyneen miekkosen naaman sellaisenaan. Olisi nätimpi vetäytyä isojen peililasien peittoon.

Tuoretavaraa

Nyt ne Rubyt tuli. Luukutin eilen ratapyörällä hakemaan niitä, ja silmistä valui vesi. Luukutin takaisin eikä valunut enää. Laitan pärstäkuvan kunhan kerkiän.

Tuli myös Nextie-hookless-craboniittikehä taakse. Kumi loksahti hookless-laariin lupauksia antaen. Pakaksi röyhkeästi 11-28. Pyörään kiinni. Siitä tuli niin kaunis että jäin tuijottamaan.

Mutta kun viime viikonloppu meni krossia juhliessa, en jaksa kirjoittaa enempää.

Hyvän kisan tunnusmerkit

Tänään tarjosin cyclocross-yleisölle parasta mitä oli antaa - näkymän kestävyysurheilijan valkoiseen kankkuun.

Aggressiivinen mänty haukkasi bibsistä. Siellä Hangon Tulliniemessä se mänty vieläkin mutustelee Korson Kaiun kolme vuotta vanhan edustuspöksyn aromeja.

Muutenkin oli hauskaa ajaa Hanko Open CX. Sen todistavat kuuden kierroksen tunnusluvut:

8.46 169/175: Pinnistelin Antti Kuiton takana, juoksupätkät hitaasti.
8.48 177/180: Ponnistelin Antti Kuiton takana, mutta kone lämpeni.
8.46 178/183: Ohitin Antin kierroksen puolivälissä ja vedin karkuun niin saatanasti.
8.57 176/180: Vedin niin perkeleesti karkuun etenkin juoksupätkillä, yksi kömpelöinti.
8.59 174/177: Toinen kömpelöinti ja himmailua.
8.50 174/178: Asiallisen smuutti kirikierros.

Viimeksi HEL CX Hietsussa tuli yhtä tasaisia kierroksia. Tasaisuudesta tietää että ajaa koko ajan täysii. Hakuninmaalla hiipui kun väsytti, Petikossa hiipui muuten vaan. Täällä ja Hietsussa pystyin puskemaan loppuun asti. Ehkä se kunto sieltä vielä pilkistää, kun kerran viikossa kisaa, saa työstressiä alas eikä viikolla höntyile treenien kanssa.

Hangon rata oli priimaa: persoonallinen mutta lajinomainen. Merinäköala, neulaspolkua, kangasmaastokikkailua kuoppiin ja ylös, suoraa hattiwatti-hiekkaa, mutkaista taitohiekkaa, kurvittelua hurvittelua ja lopuksi kärrypolkusuora.

Hiekat menivät pakostakin juoksuksi. Aikanaan aloin pyöräillä ettei tarvitsisi juosta, niin että miten meni omasta mielestä? Hyvin meni. Pystyn näemmä juoksemaan rajoitinta vasten, siis sykkeet tapissa, ja se on hyvä.

Mutta vitut näistä iänikuisista kisaraporteista. Mikä on olennaista? Se että kavereiden kanssa Hankoon, meri-ilmaa ja polkupyöräkisat, sauna, pizza, kavereiden kanssa takaisin, olut auki ja Youtubesta päivän Superprestige. Aah.

Ajotyyliongelmia

Minulla on krossariin ja maastopyörään yhteensä kolme 29er-levyjarrutakakiekkoa: XT, e13-kehäinen enska sekä hipo.

Koko syksyn hipokiekko oli löysä ja katkoi pinnoja, joten tilasin siihen kuitukehän ja jätin Epulle kasattavaksi. Kuitukehä on edelleen ylittämässä Kiinanmerta, joten se siitä kiekosta.

Mutta onhan minulla XT.

Se tuli viime viikolla viidettä kertaa takuuhuollosta vapaaratasrungon ongelmien takia. Kertaalleen kiekko on vaihdettu kokonaan, nyt vaihdettiin vain osia. Lisäksi kisasin sillä ilman kumia muutaman kilsan, minkä jälkeen kehä on kaivannut tasoittelua. XT:stä on katkennut vain kaksi pinnaa, mutta toisaalta SM-kisoissa se poksautti kumin yltään.

Mutta onhan minulla e13-kehäinen enskakiekko: 32 normaalia pinnaa, perusvarma napa, jämy kehä.

Se on minulla ollut krossarissa koko syksyn, kun mikään muu ei kestä. Tänään kävimme skouttaamassa HEL CX -rataa, ja kotiinpaluumäessä räks! siitä katkesi pinna. Nippeli ampui teipistä läpi ja litkua pursui.

Huomenna pitäisi ajaa Hangossa krossikisa. Ilta siis kuluu vintillä, kun tekohengitän XT-kiekkoa ajoon. Kyllä se kuntoon tulee, mutta olen satavarma että se hajoaa alle kisassa. Taas tulee varikkopyörälle käyttöä.

Vaikka kuvailen kiekko-ongelmia, oletan että ongelma ei ole kiekoissa. Ongelma on ajotyylin, ajomäärän, rahan ja kaluston yhteensopimattomuudessa.

Paitsi että helvetti, kyllä kaikkien noiden kiekkojen pitäisi kestää 68-kiloisen kuskin cyclocrossia. Paha kapitalisti kusettaa.

Mitä opin Petikossa

Nyt kun yritän hetken polkupyöräillä kunnolla, yritän myös oppia, vaikka olen vanha koira. Tänään oli Petikossa VPCX-osakilpailu, jonka voitin. Siitä en oppinut mitään. Mutta matkalla kärsiessä ja pelätessä opin, että:

• Märässä ja likaisessa mekaaniset levarit loppuvat puolessa tunnissa, kun ajaa kisaa. Pitää laittaa kovemmat palat, oikaista jarrulevyt, säätää lähemmäs ja sitten lopulta siirtyä hydraulisiin. Paitsi että vaihteissa olen valinnut Sramin, mutta jarruissa en halua valita Sramia.
• Sadekisassa pitää olla buffi päässä. Nyt ei ollut. Vedensekainen likahiki valui kypärän pehmusteista otsan kautta silmiin ja etenkin sarveiskalvon arpeen. Kirvelsi niin etten nähnyt eteeni.
• Ketju pitää vaihtaa ajoissa. Pari päivää sitten mittasin että krossarin ketju oli vaihtorajalla. En halunnut uskoa, koska se olisi jo toinen ketju tänä kesänä. Nyt kun rälläsin sillä mutakisan, upouusi soikioratas rutisi ja kului.

Siitä soikiosta. Kyllä se toimii, krossissakin. Voimaa ei saa lisää mutta sen annostelu polkuun on helpompaa. Loppujyrkässä ja muutenkin huomasin, että kadenssi ja liike pysyivät parempina ylämäissä. Kallionousussa ei sutinut. Sanoisin, että soikio on sitä parempi mitä röykkyisempi baana, huonompi kitka, jäykempi pyörä, tiukemmat mäet ja heikommat jalat.

Esko Lius otti nättejä kuvia, mutta ainoakaan ei ole radan normipolulta, eli tulee väärä kuva.

Skouttaamassa eka kaltsin päällä.

Skouttaamassa hiekkakuopalla. Kuoret tarpeen.

Paukusta kärkeen. Pari kiekkaa myöhemmin hyndälauta katosi. Tuli ns. yllätyksenä.

Pumppump. Välillä se lensi.

Hyvä kaula jo alussa.

Puunkiertoilme.