Stressaa. Siis maastopyöräilemään! Yetikin oli kisa-asusteissaan valmiina.
Ensimmäisessä kivikossa takakiekko sanoi sekä räks että sih. Pinna poikki ja pinnanjämä sisäkautta tubeless-teipistä läpi. Siitä kuului jännä kurlaus eikä litku tukkinut. Talutin kilometrin kotiin ja kyllästyin lopullisesti DT Swiss XR331-kehään, joka ei pysy suorana ja katkoo pinnoja ja notkuu kisa-ajossa niin että tuntuu vajaapaineiselta.
Keväästä asti minulla on ollut etukiekkona Mutiskarbonin kuitukehä blogikorruptiotestissä. Testitulokset ovat sellaiset, että laitoin tunkkauksen jälkeen hetimiten sähköpostia korruptoijalleni että ostanpa rahalla toisen samanlaisen. Kuitu on helvetin kallista mutta perusteltavissa.
Tämän lompakkokirpaisun jälkeen makkarankuoret olivat edelleen päällä mutta maastopyörä vistotti ja krossipyörällä olen ajanut ns. kyllikseni, joten lähdinpä sitten maantiepyörälenkille. Idässä alkoi temposikoja vilistä kuin teollisuussikalassa. Kuitukiekkojen suhinaa ja tempohaalareiden kusenhajua seuraamalla jouduin Pepen tempon lähtöpaikalle. Vieläkö mahtuu mukaan? Joo, nimi listaan ja minuutin päästä lähtö.
Kiduin sitten kymppitempon. Sillä valmistautumisella tuntui raskaalta ja aikaa meni niin saatanasti, mutta samalla meni se stressikin.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
Taiteiden & pyöräilyn yö
Laivuoren Jokke on RSO:n pianisti ja intohimoinen polkupyöräilijä, porukkalenkkien hengenluoja ja mahtuu hyvät ihmiset top viitoseen.
Ilkka Heinonen tekee kansanmusiikkitaidetta jouhikolla, gamboilla ja bassolla. Ennen hän roudasi bassoa repussa ja ajoi Helsingin kauneinta Bob Jacksonia. Nykyään hän roudaa kaikkia soittimiaan bullitilla.
Pauli Halme on kantrikitaravelho ja fingerstyle-noita ja entinen fillarilähetti. Pyöräilylippis ei ole vaihtunut stetsoniin pysyvästi.
Hannu Oskala tekee vihreää kaupunkipolitiikkaa tosimielellä ja roudaa haitariaan kuormapyörällä.
Sitten on vielä Timo Alanen, joka tulee soittamaan selloa haamupyörälle, koska viimeksi käydessään unohti.
Ja tietysti Emilia, joka on ajanut pyöräkiertuettaan vasta pari tonnia.
Taiteiden yön pyöräkiertue huomenna torstaina. Pyöräilijät soittavat monenlaista musiikkia toisille pyöräilijöille ja vähän muillekin. Kruisitaan kaupungissa yhdessä. Tulee kivaa.
Ilkka Heinonen tekee kansanmusiikkitaidetta jouhikolla, gamboilla ja bassolla. Ennen hän roudasi bassoa repussa ja ajoi Helsingin kauneinta Bob Jacksonia. Nykyään hän roudaa kaikkia soittimiaan bullitilla.
Pauli Halme on kantrikitaravelho ja fingerstyle-noita ja entinen fillarilähetti. Pyöräilylippis ei ole vaihtunut stetsoniin pysyvästi.
Hannu Oskala tekee vihreää kaupunkipolitiikkaa tosimielellä ja roudaa haitariaan kuormapyörällä.
Sitten on vielä Timo Alanen, joka tulee soittamaan selloa haamupyörälle, koska viimeksi käydessään unohti.
Ja tietysti Emilia, joka on ajanut pyöräkiertuettaan vasta pari tonnia.
Taiteiden yön pyöräkiertue huomenna torstaina. Pyöräilijät soittavat monenlaista musiikkia toisille pyöräilijöille ja vähän muillekin. Kruisitaan kaupungissa yhdessä. Tulee kivaa.
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Paha olo
Toissa vuonna ajoin Merida MTB Finlandiassa lievästi kosteissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:23 häviten voittajalle 25 minuuttia.
Tänään ajoin Merida MTB Finlandiassa kuivissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:26 häviten voittajalle 22:36.
Luulisi että voisi olla tyytyväinen, mutta tuntui niin helvetin pahalta ettei voi, vaan vituttaa. Treenamattomuus, kisarutiinin puute, viime viikon stressi, huonot unet ja kehno ravitsemus tuntuivat enemmän kuin näkyivät.
Alussa olin tukkeena jyrkissä töytäreissä ihan kuin ennenkin, ei siinä mitään. Loivemmasti nousi hyvin ja poluilla meni ok, mutta 32-36 ei riittänyt edes lyhyisiin nyppylöihin. Ensimmäisen kierroksen loppunousuissa hätiköin suotta porukan keulille, ja toisella kierroksella kohosi seinä vastaan. Jalat kramppasivat, kyynärvarretkin kramppasivat ja oli paha olo, sellainen jota Korpelan Aki sanoo epäterveeksi. Siinä olossa ei voi ajaa rajoitinta vastaan.
Kisan viimeisen kolmasosan ajan inhosin maastopyöräkilpailuja koko sydämestäni. Halusin vain lopettaa. Vielä enemmän inhosin urheilujuomaa, jota oli pakko juoda, ja geeliä, jonka tuhrin käsilleni niin että piti ajaa ilman toista tahmahanskaa. Ihan vaan vittuillakseni pidin sentään yhden lahtelaisen takanani, mistä seurasi noin kymmenen minuutin luvunotto maalivaatteen alla. Ylös ei päässyt kun mustui.
Samasta olosta nautin viimeksi Tahkon 180 km jälkeen pari vuotta sitten. On se nyt helvetti kun normimaratonista tulee samanlainen.
Mitäpä tästä seuraa? Sen tiedän että terävään treenaamiseen ei tällä hetkellä riitä motivaatio. Täytyy ajaa kisoja mitä ennättää (no ei vittu ennätä), palautua niistä hyvin ja etsiä ajamisen iloa krossihommista.
Tänään ajoin Merida MTB Finlandiassa kuivissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:26 häviten voittajalle 22:36.
Luulisi että voisi olla tyytyväinen, mutta tuntui niin helvetin pahalta ettei voi, vaan vituttaa. Treenamattomuus, kisarutiinin puute, viime viikon stressi, huonot unet ja kehno ravitsemus tuntuivat enemmän kuin näkyivät.
Alussa olin tukkeena jyrkissä töytäreissä ihan kuin ennenkin, ei siinä mitään. Loivemmasti nousi hyvin ja poluilla meni ok, mutta 32-36 ei riittänyt edes lyhyisiin nyppylöihin. Ensimmäisen kierroksen loppunousuissa hätiköin suotta porukan keulille, ja toisella kierroksella kohosi seinä vastaan. Jalat kramppasivat, kyynärvarretkin kramppasivat ja oli paha olo, sellainen jota Korpelan Aki sanoo epäterveeksi. Siinä olossa ei voi ajaa rajoitinta vastaan.
Kisan viimeisen kolmasosan ajan inhosin maastopyöräkilpailuja koko sydämestäni. Halusin vain lopettaa. Vielä enemmän inhosin urheilujuomaa, jota oli pakko juoda, ja geeliä, jonka tuhrin käsilleni niin että piti ajaa ilman toista tahmahanskaa. Ihan vaan vittuillakseni pidin sentään yhden lahtelaisen takanani, mistä seurasi noin kymmenen minuutin luvunotto maalivaatteen alla. Ylös ei päässyt kun mustui.
Samasta olosta nautin viimeksi Tahkon 180 km jälkeen pari vuotta sitten. On se nyt helvetti kun normimaratonista tulee samanlainen.
Mitäpä tästä seuraa? Sen tiedän että terävään treenaamiseen ei tällä hetkellä riitä motivaatio. Täytyy ajaa kisoja mitä ennättää (no ei vittu ennätä), palautua niistä hyvin ja etsiä ajamisen iloa krossihommista.
tiistai 11. elokuuta 2015
Ammattipyöräillyt olo
Hyvinkin reippaat pari tonnia täynnä ammattipyöräilyä Emilia Lajunen Bike Tourin domestiquena. Kärryssä painolastina soittimia ja tilpehööriä sen verran että runko ulvoo ja kettinki venyy kuin purkka.
Lukuisat hyväntahtoiset houkat ovat kesän mittaan arvelleet, että syksyllä olen kovassa kunnossa. He eivät ymmärrä kestävyysurheilusta mitään, tai ainakaan keikkatyöstä.
Miten tästä eteenpäin? Palasin juuri Helsinkiin. Kiertueesta jäljellä vielä pari etelän keikkaa ja Satakunnan pisto, muuten luvassa tiukkaa työelämää.
Ajattelin ajaa maastopyörällä tänä syksynä vain lyhyesti lujaa tai lyhyesti tekniikkaa.
Lukuisat hyväntahtoiset houkat ovat kesän mittaan arvelleet, että syksyllä olen kovassa kunnossa. He eivät ymmärrä kestävyysurheilusta mitään, tai ainakaan keikkatyöstä.
- Se on ollut duunia eikä treeniä. Joka päivä olen ajanut pyörää, soittanut, kirjoittanut, tiedottanut tai vetänyt keikan. Yleensä kaikkia niitä, kellon ympäri. Jatkuva stressitila, palautumisesta ei puhettakaan.
- Raskaan kärryn veto on eri laji kuin maastopyöräily. Vertaa tractor pullingia ja rallia. En osaa enää ajaa polulla saati pyörittää kampia ilman lisäpainoa. Hermosto on oppinut väärille tavoille. Keskikroppa on tasapainotellut kärryä, muu kroppa pitkästynyt.
- Peruskestävyystason yläpuoli on pölyttynyt käytön totaalisessa puutteessa, ja sillä kuitenkin pitäisi ajaa maastossa paitsi kisat myös normimäet. Kuntopohjalle voisi rakentaa, mutta en jaksa etsiä palikoita.
- Mistä tullaan siihen että olen ajanut polkupyörää vittu kerrankin kyllikseni.
- Painokin nousi kilotolkulla. Juhannuksen jälkeinen kolmen viikon rypistys ilman lepopäiviä jätti jälkeensä pysyvän nälän, joka jäi henkisesti päälle vaikka fyysisesti loppui. Mökillä maistui kalja ja makkara. Kotona on helpompi elää terveesti.
Miten tästä eteenpäin? Palasin juuri Helsinkiin. Kiertueesta jäljellä vielä pari etelän keikkaa ja Satakunnan pisto, muuten luvassa tiukkaa työelämää.
Ajattelin ajaa maastopyörällä tänä syksynä vain lyhyesti lujaa tai lyhyesti tekniikkaa.
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Ammattipyöräily alkanut
Kuten jo maaliskuussa kerroin, tänä kesänä pyöräilen ammatikseni. Tai siis roudaan kansanmuusikkopuolisoni Emilian viuluja pyöräperäkärryssä ympäri Suomen musiikkifestivaaleja kolme tuhatta kilometriä apurahalla. Tarkoitus on myös spiikkailla vähän ja jopa soittaa viulua malliksi siitä, miten kansanmusiikkia ei soiteta.
En usko että teitä vittuakaan kiinnostaa hiilidioksidipäästötön kansanmusiikkikiertue polkupyöräillen. Mutta että saisin pyöräilijöiden klikkauksia tuonne kiertueblogin puolelle, siirrän fillarointiin liittyvät tekstinpätkät sinne. Kiusa se on pienikin kiusa molemmille lukijoilleni, hähhää.
Uusin varusteraportti koskee runkojen jäykkyyttä peräkärrynvedossa.
Eilen ajettiin Lohjalle ja takaisin. Huomenna ajetaan Kimonkylään Lapinjärvelle. Kiertueen pääsivulta löytyy linkit konsertteihin ja karttaan.
En usko että teitä vittuakaan kiinnostaa hiilidioksidipäästötön kansanmusiikkikiertue polkupyöräillen. Mutta että saisin pyöräilijöiden klikkauksia tuonne kiertueblogin puolelle, siirrän fillarointiin liittyvät tekstinpätkät sinne. Kiusa se on pienikin kiusa molemmille lukijoilleni, hähhää.
Uusin varusteraportti koskee runkojen jäykkyyttä peräkärrynvedossa.
Eilen ajettiin Lohjalle ja takaisin. Huomenna ajetaan Kimonkylään Lapinjärvelle. Kiertueen pääsivulta löytyy linkit konsertteihin ja karttaan.
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Maailma ei vittuile pyöräilijälle
Eilen illalla sain inspiraation hyydyttää nousukuntoni kisaamalla ennen kuin olen palautunut Korso-marasta. Autoilin Hyvinkäälle Bianchi-cupiin. Jee jee, hyvin hyytyi kunto siellä.
Paluumatkalla hyytyi myösauto Mazda varsin pysyvän oloisesti Myllykukon ramppiin Nurmijärvelle. Alkuun vähän vitutteli. Sitten hain Myllykukosta ruokaa ja juomaa. Sitten soitin hinauksen.
Kun hinaaja tuli, vetäisin takakontista kisapyörän voittajan elkein, leveästi hymyillen. Viekää romu pois, minä jatkan tällä, tämä toimii.
Ajelin illan pimetessä nelisenkymmentä kilometriä kotiin. Mahtava kuunmollukka silmäili pilvien lomasta. Ilma oli raikas ja tyyni. Jänikset ja peurat olivat liikkeellä, autot eivät.
Kun sokeri ehti jalkoihin, oli kevyt ajaa. Valitsin näköalareitin, en suorinta.
Maailma ei pysty vittuilemaan, jos on pyörä mukana.
Paluumatkalla hyytyi myös
Kun hinaaja tuli, vetäisin takakontista kisapyörän voittajan elkein, leveästi hymyillen. Viekää romu pois, minä jatkan tällä, tämä toimii.
Ajelin illan pimetessä nelisenkymmentä kilometriä kotiin. Mahtava kuunmollukka silmäili pilvien lomasta. Ilma oli raikas ja tyyni. Jänikset ja peurat olivat liikkeellä, autot eivät.
Kun sokeri ehti jalkoihin, oli kevyt ajaa. Valitsin näköalareitin, en suorinta.
Maailma ei pysty vittuilemaan, jos on pyörä mukana.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Ansioton arvonnousu
Korson marassa oli väkeä kuin pipoa, ja eturivissäkin lähtöläävän täydeltä kiireisen näköisiä kavereita. Miten vitussa siis on selitettävissä, että ajoin sarjassani kuudenneksi? Se, näetsen, on elämäni toiseksi paras marttakisasijoitus, ja paras tuli kyläkisasta, kun ei ollut kilpaveljiä.
Ettei totuus unohtuisi, muutama kova ajoi ysikuutosen eikä martta-cupin matkaa, ja ikämiessarjalaisia vilisi ohi peräti neljä. En ikinä halua täyttää 40, koska sitten saa pataan liian kanssa.
Mutta ajoin paremmin kuin koskaan. Pysyin porukoissa, en kaatuillut, imin Kyösti Soinin takarengasta suurella taktisella viisaudella, jaksoin loppuun asti ja jätin esimerkiksi Korpelan Akia ja Sairasen Iiroa minuuttitolkulla.
Pitäisi tuntua hyvältä, mutta oikeasti tuntuu petokselta. Olen kunnossa ilman harjoittelua, ilman omaa ansiota. En muista koska olisin tehnyt vetoharjoituksen. Viime viikonloppuna tuhosin jalat 24h-ajossa. Perjantaina vedin napakat viinikännit. Rytyytän menemään hitaalla takajäykällä.
Olisi mukavampi tehdä kovaa työtä ja pärjätä vasta sitten.
Tai no, oikeastaan tämä on kyllä aivan helvetin mukavaa. Tuosta vaan ottaa pyörän ja kaahaa kotimaan kärkiporukoissa että ryskyy.
Mitä rataan tulee, se oli nopea ja hauska.
 |
| Lennossa, todistaa Emil Eklundin kuva. |
Ettei totuus unohtuisi, muutama kova ajoi ysikuutosen eikä martta-cupin matkaa, ja ikämiessarjalaisia vilisi ohi peräti neljä. En ikinä halua täyttää 40, koska sitten saa pataan liian kanssa.
Mutta ajoin paremmin kuin koskaan. Pysyin porukoissa, en kaatuillut, imin Kyösti Soinin takarengasta suurella taktisella viisaudella, jaksoin loppuun asti ja jätin esimerkiksi Korpelan Akia ja Sairasen Iiroa minuuttitolkulla.
Pitäisi tuntua hyvältä, mutta oikeasti tuntuu petokselta. Olen kunnossa ilman harjoittelua, ilman omaa ansiota. En muista koska olisin tehnyt vetoharjoituksen. Viime viikonloppuna tuhosin jalat 24h-ajossa. Perjantaina vedin napakat viinikännit. Rytyytän menemään hitaalla takajäykällä.
Olisi mukavampi tehdä kovaa työtä ja pärjätä vasta sitten.
Tai no, oikeastaan tämä on kyllä aivan helvetin mukavaa. Tuosta vaan ottaa pyörän ja kaahaa kotimaan kärkiporukoissa että ryskyy.
Mitä rataan tulee, se oli nopea ja hauska.
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Kuolema pyörän päällä II
Eilen kävin taas kuolemassa pyörän päälle, kuten ranskalaiset aika-ajosta sanovat. Viime vuonna jo kirjoitin, että Bianchi-cupin Petikon maastoaika-ajosta puuttuu kaikki mikä tekee maastopyöräilystä hauskaa.
Sana on kiirinyt, koska paikalla ei ollut juuri ketään, mitä nyt kourallinen oranssipaitoja, kovan luokan maantieurpo Teemu Viholainen sekä XCO-pyssy Jerkku Holmberg. Ynnä muita.
Viime vuoden heinäkuussa ajoin saman radan patti polvessa mutta kisakunnossa aikaan 31.48. Vuonna 2013 ajoin märällä radalla 34.22. Vuonna 2011 ajoin kostealla radalla 35.55.
Nyt ajoin hyvissä olosuhteissa 31.30. Jäin Jerkusta ja Vihulaisesta vain puolisen minuuttia.
On se jännä, että viikonlopun 300 km ja 24 h ei painanut koivissa. Sekin on jännä, että sain koneesta kierroksia irti ilman kisarutiinia ja ilman ainuttakaan vetoharjoitusta pariin kuukauteen.
Toisaalta - jos aika olisi jäänyt tuota huonommaksi, Yetin keventely olisi kyllä vituttanut vielä enemmän kuin se tällä hetkellä vituttaa.
Sana on kiirinyt, koska paikalla ei ollut juuri ketään, mitä nyt kourallinen oranssipaitoja, kovan luokan maantieurpo Teemu Viholainen sekä XCO-pyssy Jerkku Holmberg. Ynnä muita.
Viime vuoden heinäkuussa ajoin saman radan patti polvessa mutta kisakunnossa aikaan 31.48. Vuonna 2013 ajoin märällä radalla 34.22. Vuonna 2011 ajoin kostealla radalla 35.55.
Nyt ajoin hyvissä olosuhteissa 31.30. Jäin Jerkusta ja Vihulaisesta vain puolisen minuuttia.
On se jännä, että viikonlopun 300 km ja 24 h ei painanut koivissa. Sekin on jännä, että sain koneesta kierroksia irti ilman kisarutiinia ja ilman ainuttakaan vetoharjoitusta pariin kuukauteen.
Toisaalta - jos aika olisi jäänyt tuota huonommaksi, Yetin keventely olisi kyllä vituttanut vielä enemmän kuin se tällä hetkellä vituttaa.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Ultratour de Tampere
Ultramatkojen kisaaminen sattuu liian paljon liian pitkään. Onneksi ultramatkoja voi ajaa myös yhteislenkkinä. Se on niin kuin maastopyöräilyä, mutta pidempään.
Tour de Tampere -tapahtuman tasavuosien kunniaksi Suomen kokenein aktiiviultramaastopyöräilijä, diesel-legenda Mikko Petäjämäki järjesti yhteislenkin spekseillä 24 tuntia, 300 kilometriä. Menin mukaan, koska halusin tsekata kokemustasoni. Tuon mittainen rykäisy paljastaa puutteet kalustossa, varusteissa, tankkaustaidossa, kunnossa ja kropassa.
Hulluja kerääntyi Pirkkahallille tusina. Hetki meni kun asettelin eväsnyyttejä, vaihtovaatteita ja kolapulloja logistiseen järjestykseen. Turhan tarkka ei tarvinnut olla - huoltoauto seuraisi parin tunnin välein ja reitti menisi asutuilla seuduilla.
Iltakahdeksalta poljettiin. Alkusiirtymän jälkeisillä herkkupoluilla alkoi heti vituttaa, kun hiirikäden jännettä jäyti jännetupintulehdusmainen kipu. Tähänkö loppuu? Ei sentään. Otin sykemittarin pois ja helpotti. Mittarit vittuun, monesta syystä.
Tähän väliin trendikästä videosisältöä by Ari Autio.
Roineen rantaa. Huoltoasemalla evästä ja valot päälle. Herkkupolkuja Roineen ympäri. Salen pihassa evästä ja lisää vaatetta. Siirtymää, polkuja. Huoltoasemalla puurolautanen ja valot pois. Siirtymää, polkuja. Tasaisen rytmin rikkoi sade, joka alkoi sumuna mutta vaati kuoret. Märkänä huoltoasemalle, aamiaista. Puoliväli.
Sitten siirtymää, kärrypolkuja ja loputonta kangasmaastoa Jämille. Sade loppui, tuuli kuivasi. Jämin hotellitauko oli luksusta. Kamat odottivat pukuhuoneessa. Suihku, kuivat vaatteet, lounas. Pasta maistui oikein hyvin, siitä huomasi että punaisella ei ole oltu. Sitten siirtymää, kärrypolkuja ja loputonta kangasmaastoa pois Jämiltä.
Ajelin kärkipäässä, koska olen pahimman lajin wheelsucker enkä halua jojottaa. Tasainen ajorytmi jekutti ajantajua. Tuntui että kello oli pysyvästi aamukahdeksan. Kroppa oli vähän uninen mutta toimintaan virittynyt. Loppua kohti ajaminen tuntui koko ajan paremmalta. Ylämäet menivät lentäen, vain siirtymät puuduttivat enemmän kuin aluksi. Mieli täyttyi maastopyöräilyn riemusta. Sitten oltiinkin taas Pirkkahallilla.
Olin hyvävoimainen. Koko reissu meni rasvanpolttovauhtia, tai ainakin sain kaikki hiilarit takaisin geeleistä, banaaneista, salmiakkikarkeista ja ruoasta. Jalat olivat edelleen täynnä energiaa. Mihinkään ei sattunut, ei selkään eikä edes perseeseen. Silmät olivat punaiset kuin särjellä, koska niin minulle käy kun olen hetkisen ulkosalla. Pyörä toimi loisteliaasti ja oli muuten ainoa takajäykkä.
Kotimatkalla moottoritiellä maailma alkoi edetä nykäyksittäin - autot tekivät puolen sekunnin teleporttauksia. Pysäytin huoltoasemalle ja annoin silmien mennä kiinni. Kello hyppäsi sekunnissa puoli tuntia, ja sitten ajoin turvallisesti kotiin. Kunnon yöunet, ja aamulla tuntui normaalilta. Tästä ei tainnut tulla kuukauden hermostollista väsymystilaa, mutta ei myöskään sankaritarinoita tai itsensä ylittämisen kokemusta.
Mutta perinne tästä ultratourista saattaa tulla. Enemmän polkua ja vähemmän siirtymää niin reitti täyttää kaikki toiveet. Tampereella on Skandinavian paras singletrack-tarjonta, joten mahdollisuuksia riittää.
Upeinta on se, että Kaupin Kanuunat ovat luoneet alueelle muhevan maastopyöräilykulttuurin, jossa tällaiset yhteislenkit ovat mahdollisia. Kiitos Mikko, kiitos huolto.
Tour de Tampere -tapahtuman tasavuosien kunniaksi Suomen kokenein aktiiviultramaastopyöräilijä, diesel-legenda Mikko Petäjämäki järjesti yhteislenkin spekseillä 24 tuntia, 300 kilometriä. Menin mukaan, koska halusin tsekata kokemustasoni. Tuon mittainen rykäisy paljastaa puutteet kalustossa, varusteissa, tankkaustaidossa, kunnossa ja kropassa.
Hulluja kerääntyi Pirkkahallille tusina. Hetki meni kun asettelin eväsnyyttejä, vaihtovaatteita ja kolapulloja logistiseen järjestykseen. Turhan tarkka ei tarvinnut olla - huoltoauto seuraisi parin tunnin välein ja reitti menisi asutuilla seuduilla.
Iltakahdeksalta poljettiin. Alkusiirtymän jälkeisillä herkkupoluilla alkoi heti vituttaa, kun hiirikäden jännettä jäyti jännetupintulehdusmainen kipu. Tähänkö loppuu? Ei sentään. Otin sykemittarin pois ja helpotti. Mittarit vittuun, monesta syystä.
Tähän väliin trendikästä videosisältöä by Ari Autio.
Roineen rantaa. Huoltoasemalla evästä ja valot päälle. Herkkupolkuja Roineen ympäri. Salen pihassa evästä ja lisää vaatetta. Siirtymää, polkuja. Huoltoasemalla puurolautanen ja valot pois. Siirtymää, polkuja. Tasaisen rytmin rikkoi sade, joka alkoi sumuna mutta vaati kuoret. Märkänä huoltoasemalle, aamiaista. Puoliväli.
Sitten siirtymää, kärrypolkuja ja loputonta kangasmaastoa Jämille. Sade loppui, tuuli kuivasi. Jämin hotellitauko oli luksusta. Kamat odottivat pukuhuoneessa. Suihku, kuivat vaatteet, lounas. Pasta maistui oikein hyvin, siitä huomasi että punaisella ei ole oltu. Sitten siirtymää, kärrypolkuja ja loputonta kangasmaastoa pois Jämiltä.
Ajelin kärkipäässä, koska olen pahimman lajin wheelsucker enkä halua jojottaa. Tasainen ajorytmi jekutti ajantajua. Tuntui että kello oli pysyvästi aamukahdeksan. Kroppa oli vähän uninen mutta toimintaan virittynyt. Loppua kohti ajaminen tuntui koko ajan paremmalta. Ylämäet menivät lentäen, vain siirtymät puuduttivat enemmän kuin aluksi. Mieli täyttyi maastopyöräilyn riemusta. Sitten oltiinkin taas Pirkkahallilla.
Olin hyvävoimainen. Koko reissu meni rasvanpolttovauhtia, tai ainakin sain kaikki hiilarit takaisin geeleistä, banaaneista, salmiakkikarkeista ja ruoasta. Jalat olivat edelleen täynnä energiaa. Mihinkään ei sattunut, ei selkään eikä edes perseeseen. Silmät olivat punaiset kuin särjellä, koska niin minulle käy kun olen hetkisen ulkosalla. Pyörä toimi loisteliaasti ja oli muuten ainoa takajäykkä.
Kotimatkalla moottoritiellä maailma alkoi edetä nykäyksittäin - autot tekivät puolen sekunnin teleporttauksia. Pysäytin huoltoasemalle ja annoin silmien mennä kiinni. Kello hyppäsi sekunnissa puoli tuntia, ja sitten ajoin turvallisesti kotiin. Kunnon yöunet, ja aamulla tuntui normaalilta. Tästä ei tainnut tulla kuukauden hermostollista väsymystilaa, mutta ei myöskään sankaritarinoita tai itsensä ylittämisen kokemusta.
Mutta perinne tästä ultratourista saattaa tulla. Enemmän polkua ja vähemmän siirtymää niin reitti täyttää kaikki toiveet. Tampereella on Skandinavian paras singletrack-tarjonta, joten mahdollisuuksia riittää.
Upeinta on se, että Kaupin Kanuunat ovat luoneet alueelle muhevan maastopyöräilykulttuurin, jossa tällaiset yhteislenkit ovat mahdollisia. Kiitos Mikko, kiitos huolto.
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Keventelykielteinen satulatolppa- ja satulatolpankiristinraportti
Marraskuussa kevensin 78 grammaa vaihtamalla satulatolpan. Joulukuussa kevensin 23 grammaa vaihtamalla satulatolpan kiristimen. Ei helvetin perkele miten ihmislapsi voi olla tyhmä.
Kevytkiristin ei pitänyt kevyttolppaa ylhäällä. Ei vaikka väänsin kiristimen ruuvin tappiin asti.
No mitäs, laitoin vanhan kiristimen takaisin. Kevyttolppa ei pysynyt ylhäällä.
No mitäs, laitoin vanhan tolpan takaisin mutta kevytkiristimen. Vanha tolppa ei pysynyt ylhäällä.
No mitäs, kun piti ajaa Toscanan läpi, laitoin vanhan kiristimen ja vanhan tolpan. Kaikki hyvin, mutta rahan tuhlaus vitutti.
No mitäs, kisakauden koittaessa hain Ylävitosesta kitkatahnaa. Se näyttää mansikkahillon ja hammastahnan sekoitukselta, mutta maksaa enemmän. Laitoin kitkatahnaa, kevyttolpan ja vanhan kiristimen. Tolppa pysyi ylhäällä! Tähän fanfaareita.
No mitäs, tulin ahneeksi. Laitoin kitkatahnaa, kevyttolpan ja kevytkiristimen. Tolppa pysyi ylhäällä, mutta NAKSUI NIIN VITUN LUJAA, että jalankulkijat väistivät kaukaa. Kuulosti kuin pyörä hajoaisi. Naksuminen vituttaa kaikkia, mutta erityisen paljon naksuminen vituttaa minua, koska olen musiikkikriitikko ja herkkä häiriöäänille ja maastopyöräilen etsiäkseni hiljaisuutta. Yritin kaikkea, mutta VITUN LUJA NAKSUNTA jatkui.
No mitäs, laitoin uudestaan kitkatahnaa, kevyttolpan ja vanhan kiristimen. Tolppa pysyi ylhäällä. Tähän uudestaan fanfaareita.
Nyt minulla on 78 grammaa kevyempi satulatolppa - sekä pyörä, jonka sisällä on noin 101 grammaa kitkatahnaa. Vitun keventely, se on perseestä.
Kevytkiristin ei pitänyt kevyttolppaa ylhäällä. Ei vaikka väänsin kiristimen ruuvin tappiin asti.
No mitäs, laitoin vanhan kiristimen takaisin. Kevyttolppa ei pysynyt ylhäällä.
No mitäs, laitoin vanhan tolpan takaisin mutta kevytkiristimen. Vanha tolppa ei pysynyt ylhäällä.
No mitäs, kun piti ajaa Toscanan läpi, laitoin vanhan kiristimen ja vanhan tolpan. Kaikki hyvin, mutta rahan tuhlaus vitutti.
No mitäs, kisakauden koittaessa hain Ylävitosesta kitkatahnaa. Se näyttää mansikkahillon ja hammastahnan sekoitukselta, mutta maksaa enemmän. Laitoin kitkatahnaa, kevyttolpan ja vanhan kiristimen. Tolppa pysyi ylhäällä! Tähän fanfaareita.
No mitäs, tulin ahneeksi. Laitoin kitkatahnaa, kevyttolpan ja kevytkiristimen. Tolppa pysyi ylhäällä, mutta NAKSUI NIIN VITUN LUJAA, että jalankulkijat väistivät kaukaa. Kuulosti kuin pyörä hajoaisi. Naksuminen vituttaa kaikkia, mutta erityisen paljon naksuminen vituttaa minua, koska olen musiikkikriitikko ja herkkä häiriöäänille ja maastopyöräilen etsiäkseni hiljaisuutta. Yritin kaikkea, mutta VITUN LUJA NAKSUNTA jatkui.
No mitäs, laitoin uudestaan kitkatahnaa, kevyttolpan ja vanhan kiristimen. Tolppa pysyi ylhäällä. Tähän uudestaan fanfaareita.
Nyt minulla on 78 grammaa kevyempi satulatolppa - sekä pyörä, jonka sisällä on noin 101 grammaa kitkatahnaa. Vitun keventely, se on perseestä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)