Portaikossa

Kehitys ei mene tasaisesti vaan hyppii portaita. Uusi ärsyke sysää pois mukavuusalueelta, ja tapahtuu outoja. Tässä oman maastopyöräilyni kehitysportaat.

1. Ajoin lenkkejä parempieni perässä eli Epun ja Laurin. Opin kuinka paska olen ja kuinka hyvät ajaa.
2. Treenasin teknistä neppailua yhden kesän Keskuspuistossa. Opin ensin kaatumaan, sitten neppailemaan.
3. Tein ensimmäiset maastopyörävaellukset. Opin rasittumaan ja jaksamaan.
4. Hankin fiksin ja ajoin sillä. Opin että kun jalat pyörii niin pyörä liikkuu. Myös maastossa.
5. Vaihdoin vanhasta Kayaposta tuoreempaan Scandaliin. Opin että geoilla ja keuloilla on eroja.
6. Vaihdoin tubelessiin. Opin mitä on pito, rullaavuus ja jousto.
7. Ajoin ensimmäiset kisat. Opin ajamaan kisaa.
8. Vaihdoin trailikaksysäriin. Vauhti nousi, sijoitukset nousivat ja tarvittaessa nousi myös pyörä ilmaan.
9. Ajoin täyden kauden kisaa. Opin rasittumaan ja jaksamaan vielä lisää ja eri tavalla. Löysin paikkani ja ehkä rajani.

Tänä vuonna en ole noussut uutta porrasta.

Voitin polkupyöräilykilpailun

Jos ei aja voittaakseen, syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen ja saa monta Sveitsin frangia sakkoa.

Vitut. En minä voittaakseni aja, koska olen konttorityössä raatava vanha setä, jota ei huvita harjoitella ja joka ajaa viisitoistakiloisella trailijäykkiksellä. Sitä paitsi aina on muita, nopeampia.

Eilen kuitenkin sattumalta voitin polkupyöräilykilpailun. Se oli ensimmäinen SPU:n alainen (eli kapealla tavalla virallinen) polkupyöräilykilpailu, jonka voitin. Harmi vain, että meillä konttorityöläisten sarjassa (M30) oli käynyt osallistujakato. Viivalla oli neljä kuskia, joista tiesin olevani nopein.

Paitsi mistä sitä ikinä tietää. Maaliin asti pitää kitua ilman teknisiä murheita tai pöljäilyitä. Eikä osallistujamäärään voi itse vaikuttaa.

Ajofiilistä osallistujapula ei turmellut. Hypyläiset olivat päättäneet kiusata tasamaan tallaajia kansainvälisillä nousumetreillä. Hyvinkään Sveitsin laskettelurinnettä kinnattiin ja tunkattiin ylös monelta suunnalta monessa kulmassa. Jos maailmancupin radat ovat tällaisia, niin chapeau. Minullehan ylämäki kyllä passaa niin kauan kuin välitykset riittävät. Sitten tunkataan.

Eliitin lähtöjä varten paikalla oli myös UCI:n tarkkailija, joten jännäpissa piti ennen lähtöä liritellä piilossa, ettei vaan olisi tullut monta Sveitsin frangia sakkoa. Vaikka jännäpissan liritteleminen lienee urheilijamaisinta käytöstä mitä tiedän.

Fiilistä tuli myös useasta startissa. Meitä konttorityöläisiä jahtaamaan lähti minuutin takamatkalta eliitin naiset, mutta en minä niitä iholle päästänyt.

Oma ajo sujui tasaisesti. Ensimmäiseen tekniseen ylämäkilankkuun tein kaverille typerän sumpun. Loppukierroksen passailin kohteliaasti kakkosena, mäen päällä hyppäsin pyörälle nopeammin ja sitten laskettelin alamäessä eroa ja ylämäissä lisää. Välttelin kramppeja tunkkaamalla tekniset ylämäet ja lopun 28-prosenttisen töytäreen. Imin geelit ja juomat suunnitellusti.

Kisa tuntui lähinnä liian kovalta ylämäkivetoharjoitukselta. Illalla ajeltiin puolison kanssa kevyt tyhmäpyörälenkki, ja hyvin pyöri. Mutta jotenkin silti yhdeksältä nukahdin vaatteet päällä.

Herätys!

SM-kisojen jälkeen kroppani meni nukkumaan. Maanantaina ja tiistaina yritin suostutella sitä pyöräilemään, mutta kroppa käänsi kylkeä, ähisi jotain ja jyrkästi kieltäytyi nostamasta sykettä yli aerobisen kynnyksen.

Onhan se nyt perseestä kun oma kroppa laiskana lakkoilee. Ei tässä olla Palmiaa yhtiöittämässä, vaan rääpimässä enää pari maastokisaa ja krossit päälle.

Koska kyse ei kroppani taholta ollut uupumuksesta vaan laiskanpulskeasta vittuilusta, otin krouvit keinot käyttöön. 2 x 5 x 2! Rikkinäisellä kuntopyörällä kellarissa!

Ensimmäinen kaksiminuuttinen meni aamuäreyden puolelle, mutta kyllä se siitä uskoi. Oli oikeastaan mukavaa. Ja nyt tiedän, että kun sunnuntaina vääntäydyn pitkästä aikaa XCO-kisaan, niin olemme molemmat hereillä, kroppa ja minä.

Marttakisan kootut jälkitilat

• Auton penkkiin jää tunnin jälkeen kiinni. Ei johdu geelinjämistä vaan kropan jäykistymisestä.
• Rapussa pitää kahden kerroksen jälkeen huilata.
• Jalkoihin ja käsiin sattuu salakavalalla, kokonaisvaltaisella, pahalla tavalla.
• Tekee mieli sänkyyn pitkäkseen, mutta ei voi nukkua, koska pulssi lyö yli sataa.
• Sängyssä makaaminen kuitenkin laittaa kropan pois päältä. Pääkytkin sanoo naks. Mitään ei enää tapahdu.
• Kaikki maistuu pahalta, etenkin kalja, mutta on kova nälkä ja jano, etenkin kaljanjano.
• Silmissä vilisee polku jos ne sulkee.

Kerro kommenteissa omasi.

Oma taso

Maastomaratonin sadomasokismikisat juhlittiin juuri Hyvinkäällä. Selkä ei kivistänyt eikä käteen sattunut, joten keskityin itseni satuttamiseen ajamalla. Se luonnistui, koska rata oli röllipolkua.

Kuva: Jari Birling.

Kuva: Jari Birling.

Alussa juutuin hitaaseen letkaan, mutta se ei tuntunut enää hitaalta kun ajoin hakkuuaukealla harhaan ja kirin letkan kiinni. Sitten pudotin toisen pullon enkä pystynyt imemään geelejä kuivana. Ei niitä muutenkaan olisi pystynyt imemään, koska kädet olivat täynnä tankoa koko ajan. Röykkypätkillä en saanut sykkeitä ylös ja rytmi oli hakusessa, mutta se on oma vika.

Vaan ai että kun sain puolivälin jälkeen seurakaverilta kofeiinipullon käteen. Höräisin puolet ja kyytiveijariksi imin pari kofeiinigeeliä. Sallitusti piristettynä pyörä alkoi kulkea. Pari kolme kilpaveljeä jäi puremaan pölyä.

Joka ikiseen ylämäkeen pystyi iskemään sata lasissa. Jokaisen lentopolun pystyi lentämään. Loppumatkalla ei tapahtunut pahoja asioita.

Tuloksena viidestoista sija miesten yleisessä sarjassa, lisenssikuskien joukossa. Se on pykälää paremmin kuin viime vuonna. Minulla on oma taso ja yleensä pystyn pitämään sen, koska pyörä on kestävä eikä minulla ole huonoja päiviä.

Outoa sinänsä että oma taso on pysynyt, vaikka treenit ja kisat eivät alkukaudesta huvittaneet. Mitä ilmeisimmin loppukauden lepo, PK:n välttely ja kisailu ovat yhdessä tehneet tehtävänsä.

Ettei totuus unohtuisi, niin toki yksi junnu, muutama setämies ja pari lisenssitöntä ajoi myös nopeammin.

Poronpolku kutsuu

Hetkinen, minullahan on pihalla kesäauto! Vapauden symboli! Eikä vain symboli, jos on vapaapäivä.

Eilen en todellakaan valmistautunut martta-SM:iin. Lähdin retkeilemään, koska sydän pakahtui aamun kauneudesta.

Ajelin autolla Lopelle. Aamukahvikusihätä pakotti minut pysähtymään tällaiselle laiturille. Ei paha.

Räyskälän lentokenttäkahvila ei ollut auki, mutta kyläkaupasta sai evästä. Koska me vapaat autoilijat emme tietenkään ota mitään mukaan.

Sitten menin valmistelemaan VPCX:n Lopen osakilpailua. Tsekkasin mökin, joka oli hyvä, ja rälläsin pyörällä pitkin ratavaihtoehtoja, kunnes rata asettui hupaisaksi.

Koska mukana sattui olemaan Hämeen järviylängön kartta ja olin kuullut puhuttavan hyvää Poronpolusta ja Komion luonnonsuojelualueesta, autoilin Luutaharjulle. Siellähän sitä vasta ajonautintoa oli. Neulaspolkua harjanteilla, tiukkoja mäkiä ylös ja alas, pitkospuuta, tulipaikkoja. Pakko tulla uudestaan.

Ei tuollainen autopyöräily ole minun lajini. Puolentoista tunnin siirtymät fossiilisia polttaen vievät makua. Tai oikeastaan vähentävät sitä hurskauden tunnetta, joka harrastepyöräilyyn liittyy. Mutta kerran pari vuodessa...

Selkä on vähän parempi, muttei hyvä.

Sinistä mieskauneutta, vol 2

Raahauduin ihan peräti Sipoonkorven mysteerisaunalle asti ikuistamaan raajani. Nauttikaa:

Ei tuo käsi kipeä ole. Normaalit liikeradat, vähän hölskyy alamäissä, kuvassa näkymätön asvaltti-ihottuma paranee omia aikojaan.

Sen sijaan huumorpannujen ruhjoma selkä tekee kipeää. Kilsat täyttyy ja määräaikaishuolto tekemättä niin pikkuviat kasvaa. Vasen selkäfile kaipailee buranaa, ja jos ei se sitä saa, se kieltäytyy tekemästä korsetin virkaa.

Ajelinpa siis tänään penkistä, ja ajelen penkistä myös SM-kisat viikonloppuna. On kuulemma möykkyinen rata.

Kitumista mäissä ja pelloilla

Eihän se käsi sitten ollutkaan kovin kipeä parin buranan jälkeen. Ajoin siis sunnuntain HEL CX:n.

Harvoin olen valmistautunut niin päin persettä. Reippaasti viiniä illalla, huonosti unta ja vajaa aamiainen. Korjaussarjaksi pullollinen elektrolyyttijuomaa tuntia ennen ja puolikas geeli viisi minuuttia ennen. En voi kyllin painottaa huolellisen nesteytyksen ja energiatankkauksen merkitystä kilpaurheilussa.

Paikalle oli raahautunut yli neljäkymmentä kuskia, joista kolme oli kovaa. Sasu Halme, Sami Tiainen ja Erkko Salonen kaipasivat ilmeisesti SM-treeniä sanan tuhmemmassa merkityksessä. Sasu suoritti junnumaiset tumpuloinnit heti alkuun ja vasta sitten jätti Samin ja Erkon nielemään pölyä. Itsen ja toisten satuttaminen meni kavereilta silti pieleen, koska kisa lopetettiin ennen aikojaan, 44 minuutin kohdalla. Erkko korjasi tilanteen ajamalla piruuttaan vielä yhden kovan kierroksen.

Itse keskityin ynnämuiden kärkisijan puolustamiseen, mikä sujui yksinäisissä merkeissä. Rata sisälsi sen verran teräviä nousuja, että sain ihan peräti jalat hapoille kahdella ensimmäisellä kierroksella. Sellaista ei käy minulle juuri koskaan, ja loppukisa meni tapahtunutta hämmästellessä.

Käsi ei juuri haitannut mutta selkä haittasi. Huumorpannujen ruhje säteilee jotain outouksia selkälihaksiin. Pannutusten jälkitiloissa oli kai tärkeintä, että Pickenflick pysyi hyppysissä. Tämä oli sen ensimmäinen kisa.

Kisan jälkeen fillarifoorumilla joku Viikin koetilan isäntämies herätteli keskustelua pellolla ajamisesta. Se oli ihan oikein. Heinäpellolle jäi monta sataa metriä kuin porotokan tallomaa uraa. Itse tykkään vetää radat valmiille baanoille. Se on hygieenisempää, kun ilman lupia ajelee, eikä hengästytä niin kuin heinikko.

Taas katollaan

Käy itsetunnolle kun koko ajan pannuttelee typerästi.

Menin sokkoon asvaltti-ysikymppiin liian lujaa ja liikaa leikaten. Sieltä tuli bemari - hiljaa, kohteliaasti ja reunassa. Löin jarrut kiinni, mutta levyjarru yllätti pyöräilijän, lukitsi etukiekon ja siitä tonttiin.

Äkkiä ylös.

Pyysin bemarikuskilta anteeksi ja kiitin häntä hitaasta tilannenopeudesta joka esti lisävahingot. Takana ajaneesta pakusta tuli suloinen, leffajärjestäjän näköinen naishenkilö, joka veti hanskat käteen ja putsasi haavoista enimmät. Lähdin jatkamaan lenkkiä.

Sitten tuli se hetki, kun adrenaliini loppuu. Kipu paljastuu kuin verho vedettäisiin edestä. Käännyin kotiin ja suihkuun.

Pientä runtua lonkassa ja polvessa. Isompaa kyynärpäässä, sitä piti saksia ja ronkkia ja putsailla. Nyt siinä on rasvalappu ja sideharsoa. Käsi tuntuu oudolta, koska laiskanhermon tienoo turpoaa ja koska joku olkapään vaijereista venyi maksimiinsa.

Johtopäätökset. En osaa ajaa Pickenflickiä. Otan typeriä riskejä liikenteessä. Jäykkäkouristusrokotus pitää uusia ensi tilassa.

EDIT. Kävin Marian päivystyksessä kun turposi niin meheväksi. Ei murtumia, joku jänne ottanut itseensä mutta paketti kasassa, neste ei nivelen sisällä niin ei punkteerattu. Jäätä, buranaa ja liikettä kivun rajoissa.

Sinistä mieskauneutta

Muistattekos huumoripannut? Niistä alkaa olla viikko. Minä muistan. Ihailkaa.

Pystyn jo nukkumaan vasemmalla kyljellä, mutta muuten olen kipeä ja jäykkä. Tältä varmaan tuntuu mellakkapoliisin pamputtamasta punkkarista. Pahinta on etten kestä venytellä - sellaisesta setämies saa kolotuksia.

Tänään kävin taas Korsossa. Siellä pitää kuulemma järjestää krossikisat 27.9.